Click here to go to World Challenge Pulpit Series multilingual site

Jumalan armon kääntäminen irstaudeksi
(Turning the grace of God into Lasciviousness)


Tekstitiedosto + Suomenkielinen valikko + Kotisivu + Tilaa + Tekijäoikeudet + Cover Letter

David Wilkerson
Elokuu 27, 2001
__________

Kirjeessään kirkolle Juudas antaa suuren varoituksen. Hän kirjoittaa, Kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut... tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen. (Juud.1-4)

Juudas varoittaa meitä ennalta, että väärät paimenet tulevat varkain Jumalan huoneeseen mielessään yksi päämäärä: kääntääkseen Jumalan armon irstaudeksi. Hän sanoo, Saatana lähettää erään väärän opin tunkeutumaan kirkkoon. Ja se on kulkeva läpi saarnaajien, opettajien ja evankelistojen. He ottavat Jumalan armon ja oveluudella vääntelevät sitä, muutellen sitä omiin tarkoituksiinsa, kunnes se viimein tuottaa irstauden Jumalan kansaan.

Käsittääksemme täysin Juudaan varoituksen vakavuuden, meidän täytyy ymmärtää irstauden merkitys. Tämä termi pitää sisällään jokaisen ajateltavissa olevan synnin piirteen. Kirjaimellisilla termeillä irstaus tarkoittaa puutetta moraalisessa kurissa niin, että ei ollenkaan huomioi moraalisia standardeja. Sana tulee latinan sanasta lascivia, joka tarkoittaa vapaata, valloilleen päässyttä halua ja himoa. Se merkitsee hillittömyyttä, laittomuutta, kaikkien pidättyvyyksien pois heittämistä. Se myös edustaa kaikkea, mikä on saastaista, halventavaa, säädytöntä ja rietasta.

Jeesus kutsui irstautta sydämen synniksi, Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen (Mark.7:20-22).

Kuten Juudas, myös apostoli Paavali puhui siitä irstaudesta, jonka hän näki tapahtuvan kirkossa. Hän kirjoitti korinttolaisille tylyillä termeillä, Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon...ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet (2Kor. 12:20-21)

Nyt tässä samassa kohdassa Paavali kutsuu korinttolaisia rakkaikseen. Itse asiassa nämä ihmiset olivat Paavalin lapsia Herrassa. Ja Jumala siunasi heitä uskomattomasti. Heitä oli ohjannut Paavali itse, Timoteus, Tiitus ja toiset jumalalliset palvelijat. Ja Paavali muistutti heitä, me puhumme...kaikki teille rakennukseksi (12:19).

Kun me luemme Paavalin kahta kirjettä tälle kirkolle, me näemme sen uskomattoman voimakkaan opetuksen, jonka hän vei heille. Hän kirjoitti ylösnousemuksesta, Herran tulemisesta, Kristuksen tuomioistuimesta, synnille kuolemisesta, vanhurskaudesta uskon kautta, taivaasta, helvetistä. Paavali varoitti uskollisesti näitä ihmisiä, taivutteli heitä, anoi heidän kanssaan. Ilman epäilystäkään, ei mitään muuta uskovien ruumista oltu näin ihanasti paimennettu, niin esitetty vakuuttavalla totuudella, ja niin kasvatettu armon evankeliumilla.

Lisäksi korinttolaiset olivat siunattuja yli Paavalin opettamisen. He olivat kokeneet voimakkaita liikehdintöjä ja Pyhän Hengen tekoja keskellään. ja heidät oli varustettu monilla henkisillä lahjoilla, sisältäen parantamisia, profetoimisia, kieliä, tulkintoja, taivaallisia ilmestyksiä. Tämä kirkko oli elämää sykkivä, profeetallinen, palava ruumis.

Silti, uskomattomasti, eräs osa näistä samoista siunatuista uskovista jatkoi moraalittomuudessa elämistä. Paavali syytti monien heistä olevan irstaita (12:21). Hän kirjoitti, Kolmannen kerran minä nyt tulen teidän tykönne... Olen edeltäpäin sanonut ja sanon edeltäpäin niille, jotka ennen ovat syntiä tehneet... etten, kun taas tulen, ole teitä säästävä... Sentähden minä kirjoitan tämän poissaollessani, ettei minun teidän luonanne ollessani tarvitsisi käyttää ankaruutta sen vallan nojalla, minkä Herra on minulle antanut rakentamiseksi, ei kukistamiseksi (13:1-2, 10).

Paavali ei sekoita sanoja. Hän sanoi, Kahdesti minä olen nyt varoittanut teitä synnistä seurakunnassanne. Te olette kaikki istuneet jumalallisen, syylliseksi todistavan saarnaamisen alla. Te olette kaikki osanottajia Jumalan armon lahjassa. Ja silti muutamat teistä ovat vääntäneet kieroon tuon armon, harkitusti jatkaen elämistä saastaisuudessa. Minä muistutan teitä, minun lahjani on rakentaminen, ei tuhoaminen. Minut on kutsuttu rakentamaan teitä kallisarvoisessa uskossa. Mutta kun tulen takaisin luoksenne, kolmannen kerran, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia karkeasti kanssanne. Minä en säästä ketään, joka on vielä sekaantunut syntiin.

Minä kysyn sinulta: Kuinka nämä runsaasti siunatut ihmiset valitsivat jäämään sellaiseen kurjaan olotilaan? Me odotamme maailman olevan irstas, vapaasti toteuttaen himojaan, mutta emme Jumalan kansan. Kuitenkin todistettavasti tämä synti on rehottanut Jumalan huoneessa.


Voimme kysyä tämän kysymyksen kirkolta tänään.


Joka sunnuntai tunnustavat kristityt kokoontuvat Jumalan huoneeseen palvomaan, kuulemaan Hänen Sanaansa ja nauttimaan seuraamisesta. Silti monet näistä samoista pyhinä esiintyvistä ihmisistä johtavat himojen täyttämiä elämiä. He tekevät haureutta, jatkavat suhteita, ruokkivat riippuvuuksiaan pornografiaan. Kertokaa minulle, kuinka yksikään valaistunut uskova voi jatkaa sellaisten asioiden tekemistä?

Ensiksi, miettikäämme profetiaa ilmestyskirjan luvussa 12. Meille on kerrottu, että raivokas paholainen valtaa maan viimeisinä päivinä vietelläkseen Jumalan kansan: Perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa! Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt. Ja käärme syöksi kidastansa vaimon jälkeen vettä niinkuin virran, saattaakseen hänet virran vietäväksi (Ilm. 12:12-15).

Tämä kohta kuvailee saatanan hyökkäystä kirkkoon näinä viimeisinä päivinä. Paholainen aikoo oksentaa saastavirran, niin valtavan ja voimakkaan, että se kuljettaa pois jopa monet Jumalan valituista. Paavali kertoi korinttolaisille, että tätä jo valmiiksi tapahtui heidän keskuudessaan, kun monet oli valmiiksi lakaistu pois saatanan irstauden tulvassa.

Juuri nyt minä uskon, että irstaudesta on tullut kulkutauti kirkossa. Rannikolta rannikolle, miljoonat ihmiset syventyvät eroottiseen saastaan. Jopa Kentuckyn kukkuloilla, Iowan maatiloilla ja Idahon karjatiloilla kaikenikäiset ihmiset ruokkivat sielujaan törkeyksillä. Sitä ohjataan suoraan heidän koteihinsa satelliitin kautta. Tämä saastatulva on tullut niin vallitsevaksi, että jopa vanhat isoäidit ja isoisät ovat siihen sekaantuneita.

Minä profetoin tästä ilmiöstä kirjassani näky vuonna 1974. Tämä oli ennen kuin videoita oli keksitty, aikana, jolloin sanaa seksi ei voitu käyttää televisiossa. Minä kirjoitin:

Miten saatana yrittääkään kiusata ja pettää jopa Jumalan valitutkin? Uskon, että se yrittää vietellä ihmiskunnan saamalla aikaan moraalisen romahduksen. Se avaa helvetin tulvaportit ja yrittää upottaa maailman eroottiseen saastaan, rivouteen ja aistillisuuteen. Tätä moraalista romahdusta ei voi voittaa mikään, mitä ihmismieli voi loihtia esiin. Jo nyt himon demoninen henki pyyhkii yli monien kansojen tuoden mukanaan alastomuutta, turmeltuneisuutta ja saastan tulvaa.

Tätä maailmaa kohtaa niin voimakas likakylpy, että se vaivaa useimpien nykyajan hurskaimpien kristittyjen mieltä ja sielua. Raamattu sanoo, että Loot kiusasi sieluaan yötä päivää niillä asioilla, joita hän näki ja kuuli Sodomassa. Kristityt joutuvat sellaisen kiihkeän saastan ja aistillisuuden kohteeksi, että tarvitaan Jumalan väkevää: kosketusta, jotta he voisivat elää. Ne, jotka eivät halua astua Jumalan turviin, joutuvat tämän saastaisen tulvan valtaan.

Useimmat TV-yhtiöt joutuvat tämän romahduksen valtoihin. Ennustan, että ohjelmissa on pian alastomuuskohtauksia. Raja-aitojen ylittäminen on muotihulluus niiden piirissä, jotka yrittävät tehdä tiedotusvälineitä vapaamielisemmiksi. Kun tämän mielettömän hälinän ensimmäinen vastustus tukehtuu, seuraa täydellisiä alastomuusohjelmia. Se tapahtuu ensin varovaisesti, mutta kun taiteilijat liittyvät ylistämään tätä vapauden läpimurtoa tiedotusvälineissä, tulvaportit ovat avoinna, ja sitten jatkossa voi seurata mitä tahansa. Jopa tietyt papit hyväksyvät alastomuuden televisiossa ja yrittävät selittää, miten se on luonnollista. Itse asiassa tehdään tuskin mitään näiden ohjelmien lopettamiseksi. Hämmästyttävää on, että ne, jotka tulevat puhumaan ponnekkaasti alastomuutta vastaan, eivät ole suinkaan saarnamiehiä ja hartaita kristittyjä; pikemminkin näin tekevät tietyt Hollywoodin kuuluisuudet ja tunnetut TV -esiintyjät.

Olkaa varuillanne! - Lähitulevaisuudessa X-Iuokkaan kuuluvia pomoelokuvia näytetään joissakin kaapeliverkostoissa keskiyön jälkeen. Kaapelitelevisio on jo pornofilmien kannattajien suosiossa. Muutamissa suurissa Yhdysvaltojen, Kanadan ja Euroopan kaupungeissa on jo näytetty tällaisia pornoelokuvia. Nämä elokuvat ovat suoraan Ruotsin, Tanskan ja Yhdysvaltojen pornotuottajilta. Näille alhaisille filmeille on tyypillistä täydellinen alastomuus, seksuaalinen yhdyntä, homoseksuaalisuus, sekaantuminen eläimiin ja sadismi.

Ihmiset maksavat saadakseen näitä eroottisia elokuvia suoraan olohuoneisiinsa... Näitä nauhoja voidaan käyttää missä tahansa TV-vastaanottimessa, johon on asennettu elektroninen lisälaite. Pornokutsuista tulee ihmisten suosittu vapaa-ajanviete.

Kirjoitin tämän 27 vuotta sitten. Siitä ei ole ainoastaan tapahtunut jokainen kohta, se vallitsee nyt hallitsemattomana, jopa kirkossa.

Silti, suurin osa kristityistä, jotka lukevat tämän viestin, luultavasti ajattelevat, että se ei liity heihin. He ihmettelevät, Miksi tahdoit kirjoittaa tällaisen viestin palvelijoille, jotka eivät milloinkaan sekaannu minkäänlaiseen irstauteen? Me tarvitsemme opastusta ja rakentamista.

Antakaa minun selittää, miksi kirjoitan tätä varoitusta jumalallisille, hurskaille uskoville:


Tämä ei ole varoitus niille, jotka hiipivät pornoteattereihin
tai vuokraavat saastaisia videoita.


Minä en kirjoita tätä kristittyjä varten, jotka sekaantuvat saastaan, olipa se television, videoiden tai internetin kautta. Ennemmin aikomukseni on laittaa sinut tutkimaan, minkälaista evankeliumia uskot. Tämä sisältää sinun käsityksesi armosta. Haluan sinun koettelevan, päästätkö sydämeesi mitään väärän opin hapatusta Jumalan armon tarkoituksesta. Äärimmillään tämä voi olla elämän tai kuoleman asia.

Ymmärräthän, että paholainen ei ole taipunut laittamaan sinua saastan koukkuun. Hän voi tietää, että hän ei voi milloinkaan kiusata sinua törkeällä synnillä. Kuitenkin, jos hän voi vääntää kieroon sinun armokäsityksesi jos hän saa sinut näkemään armon synnin sallimisen aiheeksi silloin hän voi aloittaa viemään sinua alas kahleen polulle. Pian teet asioita, joita ei olisi milloinkaan tullut mieleesikään. Ja pahempaa, hän myy sinut valheelle, että sinun on oikein sekaantua himoihisi.

Tästä syystä, Juudas ei kiertele ja kaartele. Hän kertoo meille heti, miksi niin monet Jumalan huoneessa kuljetetaan pois paholaisen irstauden tulvassa: ..eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen (Juud.4). Tässä yhdessä jakeessa Juudas paljastaa saatanan koko suunnitelman pettää Jumalan valittuja. Paholainen aikoo ovelasti viedä kaikenlaiset kirkon palvelijat vääntämään kieroon armon evankeliumin.

Silti, jos sinulla on todellinen raamatullinen armon ymmärrys, vihollinen ei voi pettää sinua. Hän ei milloinkaan kykene viettelemään sinua irstauteen. Niin, mikä on todellinen raamatullinen armo?


Todellinen raamatullinen armo on elää Pyhän Hengen valtuuttamana
jumalallista elämää ja kieltää jumalattomuus.


Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä (Tiit.2:11-13).

Tämä kohta paljastaa kaksi piirrettä, jotka raamatullinen armo aina tuottaa uskovan elämässä: 1. Herran tulemisen ennakointi ja ikävöinti, ja 2. jumalallinen pelko ja Herran pyhä, syvä kunnioitus. Nämä kaksi armon työn hedelmää ovat erottamattomat. Me emme yksinkertaisesti voi omistaa yhtä ilman toista.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja vaatii meitä Olkaamme kiitolliset (armolliset) ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla (Hepr.12:28). Tämä jae sitoo armon suoraan kunnioitukseen. Lyhyesti, syvä kunnioitus on Jumalan käsite, joka pitää sisällään kunnioittavan pelon, kunnioituksen ja kirkasmielisyyden.

Myös apostoli Pietari sitoo armon kirkasmieliseen, syvään kunnioitukseen: Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä (1Piet.1:13). Pietari ei rohkaise meitä pukeutumaan alakuloisiin kasvoihin tai kulkemaan ympäriinsä ilottomina. Päinvastoin, hän puhuu syvästä kunnioituksesta, joka tuottaa todellisen iloisuuden sydämeen. Hän haluaa sanoa, Jos sinulla on ilmestys Jeesuksen armosta Hänen rakkaudestaan, pyhyydestään ja kauneudestaan se tuottaa sinussa kunnioittavaa pelkoa ja syvää kunnioitusta.

Kun nyt Juudas sanoo, että jumalattomat miehet tunkeutuvat kirkkoon, hänen sanansa jumalattomista tarkoittaa miehiä ilman syvää kunnioitusta. Toisin sanoen, nämä opettajat tuovat kevytmielisyyttä ja pinnallisuutta Jumalan huoneeseen. He yrittävät vääristellä ja vääntää kieroon kaikkea kunnioitusta Herran asioissa.

Jeremia profetoi sellaisista jumalattomista ihmisistä, Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka... sanoo Herra... eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa (kevytmielisyydellänsä) (Jer.23:32) Sana kevytmielisyys (1933 suomennoksessa kerskuminen) tässä jakeessa tarkoittaa tyhjää sanahelinää tai turhaa puhetta. Jeremia sanoo, Nämä väärät opettajat nauravat asioille, joita on arvostettava, kunnioitettava ja pelättävä kunnioittaen. He tekevät naurunalaiseksi sen kirkasmielisyyden, joka tulee Herran todellisesta palvonnasta.

Mikä on paholaisen tarkoitus kevytmielisyyden hengen tuomisessa? Se on, laittaa sinut uskomaan, että Herra ei ole vakavissaan synnin kanssa. Saatana haluaa sinun ajattelevan, että Jumalassa ei ole ollenkaan vihaa, että Hänen armonsa peittää kaiken vanhurskaan tuomion. Niin kuulet silloin tällöin vihollisen kuiskaavan, Älä ole levoton himostasi. Herrassa on runsaasti armoa ja anteeksiantoa.

Paavali sanoo, että kaikki nämä jumalattomat palvelijat pitävät totuutta vääryyden vallassa (Room.1:18). Toisin sanoen, he ovat tunteneet totuuden ja maistaneet sitä. He ovat olleet sen rakentamia ja nuhtelemia. Sillä Jumala on sen heille ilmoittanut (1:19). Silti, huolimatta Jumalan totuuden siunauksesta he kääntyivät siitä pois. He kieltäytyivät hylkäämästä irstaita tapojaan, ja sen sijaan luovuttivat itsensä himoilleen. Sen seurauksena Jumala luovutti heidät täysin heidän syntinsä petokseen.

Kun Juudas puhuu Jumalan armon kääntämisestä irstaudeksi (Juud.4), sana kääntää tarkoittaa tässä muuteltua, jotain lisättyä. Se tulee juurisanasta, joka tarkoittaa totuuden nujertamista, se on, asettaa totuus maahan ja tehdä siitä jotain passiivista. Lyhyesti, Jumalan armo oli kerran jotain oikeaa ja vaikuttavaa näiden jumalattomien miesten elämissä. Mutta koska he eivät halunneet hylätä syntiään, he laittoivat totuuden matalaksi ja tallasivat sitä, poistaen kaiken sen tarkoituksen ja voiman. Kuten Jesaja huusi, Totuus kompastelee torilla... Niin oli totuus kadonnut (Jes.59:14-15).

Minä näen, että Jumalan totuutta käsitellään tällä tavalla läpi kirkon tänä päivänä. Hiljattain minä katsoin videonauhaa etsiväystävällisestä kirkosta, joka vietti David Letterman iltaa. Pastori luetteli top 10 syyt, miksi lapsilla on tylsää kirkossa. Jotkut hänen mainitsemistaan asioista olivat niin tyhmiä, niin kaukana Kristuksen todellisesta olemuksesta, että minä en toista niitä. Silti jokainen seurakunnassa nauroi ja taputti. Tuo pastori käänsi armon evankeliumia turhiin puheisiin. Ovelasti kääntäen kieroon sen tarkoituksen, hän asetti sen maahan ja poisti sen voiman.

Saatat ihmetellä: Mistä noin jumalattomat palvelijat tulevat? Kuinka he kykenevät hiipimään kirkkoon vääntämään kieroon Jumalan armon? Poimiko paholainen heidät jostain pornoteatterista ja pukiko hän heidät valon enkeleiksi? Vai ovatko he ateisteja, jotka ovat pukeutuneet saarnaajiksi ja huijanneet tiensä saarnatuoliin?

Ei. Paavali sanoo sellaisista miehistä, Jumala näytti heille totuuden (katso Room.1:19). Yhteen aikaan nämä miehet tiesivät armon täyden tarkoituksen. Silti jollain tavalla he tulivat riippuvaisiksi hylkäämättömään himoon. Tuossa pisteessä he alkoivat pitää totuutta vääryydessä. Heidän oli keksittävä väärä armo syyksi heidän irstauteensa. Niin, nyt he saarnaavat väärää Kristusta kieroon väännetyn armon käsityksen kautta.


Suurin osa tämän viestin lukijoista ei ole kuten ne miehet,
joita Juudas kuvailee.


Juudas kutsuu sellaisia jumalattomia palvelijoita ..saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja (Juud.8) Vastakohdaksi minä uskon, että suurin osa ihmisistä, jotka lukevat tämän viestin, ovat Jumalaa pelkääviä, tottelevaisia palvelijoita. He eivät tuhertele saastassa. He ovat hylänneet irstauden ja kulkevat armossa, joka johtaa pyhyyteen.

Silti minä uskon, että jotkut lukijat saattavat taistella sen kanssa, jota minä kutsun luisumisiksi irstauteen. Nämä kristityt eivät ole luovuttaneet itseään himolleen, mutta he joutuvat satunnaisesti kohtaamaan jotain epäpuhdasta. Me näemme esimerkin tästä eräässä ilmoituksessa, jonka on julkaissut eräs hotelli, joka on erikoistunut kokouksiin. Ilmoitus julisti, että suurin lukumäärä huoneessa katsottavia maksullisia pornografisia elokuvia pyydettiin uskonnollisen kokouksen aikana. Todellakin, enemmän pornofilmejä ohjattiin huoneisiin tuon kirkkokokouksen aikana kuin kaikkien muiden siellä pidettyjen kokousten aikana.

Minä havaitsen, että monet palvelijat ja kristilliset työntekijät ovat riippuvaisia jonkinlaisesta himosta. Yleiskatsaukset pastoreiden keskuudessa ovat osoittaneet tämän olevan musertavan totta. Kuitenkin minä uskon, että monia sellaisia uskovia riivaa enemmän satunnaiset luisumiset irstauteen. Jokaisen suvaitsevaisuuden jälkeen nämä kamppailevat palvelijat tuntevat syyllisyytensä painon ja he katuvat. Lisäksi he ikävöivät tulemista vapaaksi satunnaisista luisumisistaan.

Minä haluan puhua kaikille sellaisille kristityille juuri nyt! Saatana huomaa, että sinä aiot huutaa Jumalalle joka kerta, kun teet syntiä. Ja hän tietää, että sinä olet aina saava Jumalan anteeksiannon. Siis niin kauan kuin sinulla vielä on annos Jumalan pelkoa sydämessäsi, hän ei voi sitoa sinua mihinkään himoon tai syntiin. Kuinka sitten vihollinen oikeastaan saa otteen Jumalan kansasta? Kuinka hän ottaa palvelukseensa niitä, jotka ovat tunteneet todellisen armon, aseistaa heidät väärällä evankeliumilla ja lähettää heidät kirkkoihin yrittämään pettää valittuja?

Ainoa tapa, jolla paholainen voi sitoa sinut syntiin, on myymällä valhetta sinulle. Lyhyesti, hänen on vakuutettava sinulle, että hänen valheensa on oikeasti totuus. Ja useimmiten hän tekee tämän taivuttelemalla kristittyjä, että voivat yhä pitää kiinni Jumalan totuudesta, kun he ovat sekaantuneita syntiin. Sinä saatat vastustaa, Kuinka saatana voi milloinkaan taivutella yhdellekään vilpittömälle kristitylle, että on oikein tehdä syntiä? En voi milloinkaan uskoa, että Jumala katsoo ja hyväksyy syntini.

Saatana myy valhettaan taivuttelemalla kristityille, että armo on yksinkertaisesti loppumaton anteeksiannon virta. Hän kuiskaa meille, Voit jatkaa syntiin palaamista, niin kauan kuin jatkat alttarille palaamista. Eikö Jeesus sanonut, että meidän on annettava anteeksi toisille vähintään 490 kertaa? Varmasti sinun rakastava Pelastajasi antaa sinulle anteeksi vielä monia kertoja tuota enemmän. Niin kauan kuin sinulla on katuva sydän ja jatkat syntisi suremista, kaikki on hyvin. Voit sekaantua himoosi tuhat kertaa ja Hän antaa sinulle anteeksi joka kerta.

Tämä kuulostaa olevan niin lähellä totuutta. Itse asiassa, Jumalan anteeksiantamisella ei ole loppua niitä varten, jotka tulevat Hänen luokseen oikeasti katuvalla sydämellä. Niin tämä julistus on 95%-evankeliumia. Kuitenkin ne loput 5% ovat puhdasta myrkkyä. Ja se väistämättä tuhoaa sielusi. Saatanan 5% valhe armosta on demoninen hapatus joka pilaa koko taikinan.


Luuletko, että Tämä ei voi milloinkaan tapahtua minulle?


Ehkä ajattelet, Menen kirkkoon, jossa jumalallinen paimen saarnaa kestävää raamatullista Sanaa. En tunne ketään palvelijaa, joka kääntää armon evankeliumin luvallisuuteen. Saarnat, joita kuulen, ovat uuden liiton armosta, ja Jumalan armosta niitä kohtaan, jotka kilvoittelevat. Minä olen oppinut sen, vaikka minulla ei ole lihassani mitään voimaa voittaa syntiä, Jumalan Henki varustaa minut voimalla tottelemaan Hänen Sanaansa.

Olet käsittänyt uskomattoman vapauttavan, elämää muuttavan totuuden. Silti, jos saatana näkee sinun satunnaisesti luisuvan irstauteen, hän huomaa sinun pitävän synnistäsi. Hän tietää, että sinä et oikeasti halua olla vapaa. Lisäksi, sinun jatkuvan syntisi kautta sinä olet antanut hänelle pääsyn mieleesi. Ja se on tarkalleen se, kuinka hän istuttaa valheen sinuun. Hän ruiskuttaa sisääsi yhden, tappavan totuuden muunnoksen, joka kuulostaa suunnilleen tältä:

Eikö tämä totuus olekin ihmeellisen vapauttavaa? Sinussa itsessäsi ei ole kykyä vastustaa syntiä. Niinpä Jumala lupaa lähettää Pyhän Henkensä tekemään puolestasi sen, mitä sinä et voi tehdä. Kaikki, mitä sinun on tehtävä, on jatkaa valittamista ja sinun luisumisillasi ei ole merkitystä. Pyhä Henki tietää, milloin astua sisään ja antaa sinulle voimaa. Eihän sinua voida tuomita synnistä, jota et voi hallita.

Näetkö valheen tämän armon evankeliumin sisällä? Valhe on se, että kristityillä ei olisi henkilökohtaista vastuuta synnistään. Ja se johtaa Jumalan syyttämiseen synnistäsi. Sinä sanot, Miksi Pyhä Henki ei tullut, kun minua kiusattiin? Minä odotin Häntä antamaan minulle voimaa, mutta Hän ei näyttäytynyt. Siksi annoin periksi himolle. Ei se ole minun vikani.

Totuus on, jos et tahdo olla vapaa himostasi, sinä otat Jumalan armon lahjan ja juokset sen kanssa suoraan syntiin. Mutta Paavali kirjoittaa tällaisen ajattelun petollisuudesta: Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se (Room.6:1-2).

Kiitos Jumalalle, Juudas on antanut meille kolme vartijaa saatanan viettelysten valheita vastaan liittyen armoon. Juudas kirjoittaa, Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi (Juud.20-21). Huomioi kolme asiaa tässä Sanassa:

1. Meidän on rakennettava uskoamme. Kuinka? Ahkeralla Jumalan Sanan opiskelulla. Kuitenkin, usko ei tule ainoastaan lukemalla Raamattua, vaan sen kuulemisen kautta tai tekemisen mitä me luemme. Meidän on luettava Jumalan Sanaa, liittää se sydämiimme ja hyväksyttävä sen nuhtelu. Se tuottaa meissä hengellistä kirkasmielisyyttä. Sitten on aivan sama, minkälaista sanaa me kuulemme saarnattavan, eikä meitä voida kuljettaa pois yhdenkään ihmisen valheilla tai kevytmielisyydellä.

2. Meidän on rukoiltava Pyhässä Hengessä. Tämä tarkoittaa, että emme ainoastaan rukoile kirkossa, vaan sulkemalla itsemme Herran kanssa yksityisesti. Meidän on pyydettävä Jumalan Hengen loistaa Hänen valoaan meidän sydämiimme, ja ottaa vastaan Hänen oikaisunsa, niin me voimme saada armon mihin tahansa puutteeseen.

3. Meidän ei tule olla huolissamme mistään ja sen sijaan meidän on odotettava Herramme tulemista. Jos me opiskelemme Jumalan Sanaa ja rukoilemme Hengessä, silloin emme voi muuta kuin odottaa Jeesuksen pikaista ilmestymistä. Me tiedämme, että tämä maailma ei ole kotimme, ja me odotamme Herramme tulevan meidän puolestamme millä hetkellä tahansa.

Jos liität itsesi näihin kolmeen vartijaan, silloin sinä ymmärrät todellisen armon. Ja sinua ei voida vietellä irstauteen millään kieroon väännetyllä armon viestillä. Jumala on varmistanut liittonsa meissä: Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne... että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne (Hes.36:26-27). Jumala vannoo laittavansa Henkensä meihin, joka varustaa meidät tottelemaan kaikkea, mitä meidän Herramme meiltä vaatii.

Silti Jumala on liittänyt ehdon tähän lupaukseen. Hän sanoo: Minä, Herra, olen puhunut, ja minä teen sen. Näin sanoo Herra, Herra: Vielä tätäkin annan Israelin heimon minulta anoa, että tekisin heille sen (36:36-37).

Tässä meidän henkilökohtainen vastuumme astuu mukaan. Meidän ei tule elää passiivisesti, aina odottaen Pyhän Hengen näyttäytyvä, kun meitä kiusataan. Meidän tehtävämme on jatkuvasti tiedustella Herralta, se on, olla rukouksessa. Hän kertoo meille, Jos te todella haluatte voimaa synnin voittamiseen, silloin teidän on etsittävä minua sitä varten. Jos te tulette luokseni kaikella sydämellä, todellisella ahkeruudella, minä täytän jokaisen liittoni lupauksen teidän elämässänne.

Jokaisella meistä on sisällään kyky rukoilla, lukea Jumalan Sanaa ja odottaa Jeesuksen pikaista paluuta. Jos me teemme nämä asiat, Juudas julistaa, me niitämme tämän rukouksen etuoikeudet: Hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen (Juud.24).

---
Julkaisulupa World Challenge 'eltä, P.O. Box 260, Lindale, TX 75771, USA.

Times Square Kirkon Ilmoituksia | Tietoja Uusille Lukijoille


Tekstitiedosto + Suomenkielinen valikko + Kotisivu + Tilaa + Tekijäoikeudet + Cover Letter

KOPIOINTI- /JULKAISURAJOITUKSIA:
Tämä tiedosto kuuluu kokonaisuudessaan World Challengelle. Sitä ei saa muuttaa sisällöltään millään tavalla. Se voidaan julkaista vain kokonaisuudessaan ilmaisjakeluun. Kaikkissa toisinnoissa tästä julkaisusta tulee olla copyright maininta (esim. "Copyright © 2002 World Callengen luvalla") Tiedostoa ei saa käyttää ilman World Challengen lupaa jälleen myyntiin tai jonkin muun julkaisun edistämiseksi kaupallisesti. Tämä sisältää koko materiaalin lukuunottamatta joitakin pieniä lainauksia. Lisää seuraava maininta lähdekirjallisuuteen: Copyright © 2002 by World Challenge, Lindale, Texas, USA.

Tämä materiaali on ainoastaan henkilökohtaiseen käyttöön eikä sitä saa julkaista muilla nettisivuilla. The Lorain County Free-Net Chapelilla on yksinoikeus julkaista näitä saarnoja nettisivuillaan World Challenge Inc.'in luvalla. Voit vapaasti kopioida netiltä, painaa ja jakaa tätä materiaalia, kunhan et julkaise sitä internetillä muilla sivuilla. Voit kuitenkin laittaa linkit viitteenä nähin saarnoihin.


Tämä Internet-sivu on
The Missing Link, Inc.®
joka tarjoaa vaikeuksissa oleville nuorille ja aikuisille elämää muuttavan mahdollisuuden.
Kotisivu - misslink.org
Kappeli - misslink.org/chapel2.html
David Wilkersonin World Challenge Saarnasarjojen monikielinen Internet-sivu
www.tscpulpitseries.org


Copyright © 2002 - The Lorain County Free-Net Chapel
Det nordlige central Ohio, U.S.A.

ALKUUN

Webmaster tarvitsee kommentejasi ja ideoitasi
jotta tämä palvelu toimisi mahdollisimman hyvin.
Kerro meille, ellei kaikki toimi, kuten pitäisi.
Vain siten saamme tiedon siitä!
Viimeksi päivitetty 17.9.2002

Miksi Herätys Viipyy/ "Apua!"/ Mitä tässä on/ Kannattaja/ Uskon Tunnustus/ Raamatun Tutkiminen
Pianon äärellä/ Ilmoitustaulu/ Kirjasto/ Kotisivu/ Suomenkielinen valikko/ Saarnatuolisarjat