Click here
to go to World Challenge Pulpit Series multilingual site

Jumalan Ihmeiden Vuori
(God's Miracle Mountain)


Tekstitiedosto + Suomenkielinen valikko + Kotisivu + Tilaa + Tekijäoikeudet + Cover Letter

David Wilkerson
Tammikuu 26, 2004
__________

Jesajan 25. luku kuvailee valtavaa näkyä. Siinä profeetta Jesaja viedään tulevaisuuteen, viimeisiin aikoihin. Raamatun tutkijat ovat sitä mieltä, että tämä on eräs Raamatun selvimmistä lopunajan kuvauksista. Se ei ole mitenkään mystillinen, hämärä ennustus. Jesaja kuvaa tarkalleen, mitä Jumala tekee kansoille ja seurakunnalleen juuri ennen ajan loppua. Ja juuri nyt me elämme Jesajan kuvaamaa aikaa.

Viidessä ensimmäisessä jakeessa Jesaja kuvaa, mitä Jumalalla on suunnitteilla kansakunnille. Ensiksi profeetta näkee saatanan luoneen demonisen valtakunnan orjuuttamalla kokonaisia kansakuntia. Vihollinen on pitänyt näitä kansoja vankeudessa vuosisatoja rautaisella otteella.

Jesaja kuvaa tätä demonista työtä mahtavana kaupunkina. Saatana on rakentanut valtavan tukikohdan suurine muureineen. Se on uskonnollinen kaupunki täynnä uskonnollisia asutusalueita, palatseja ja kartanoita. Sitä myös asuttavat demoniset ruhtinaat ja vallat. Tästä kaupungista käsin saatana kontrolloi kaikkia alaisuudessaan olevia kansakuntia. Hän on vanginnut joukoittain ihmisiä himojen, kateuden, murhan ja kaikenlaisten pahuuksien hengillä. Ja hän on vallannut johtajat niin, että he eivät joudu kosketuksiin evankeliumin kanssa.

Nämä kansakunnat ovat kuva helvetin orjuuttavasta voimasta. Köyhillä ei ole mitään sananvaltaa. Puutteenalaiset ovat hädässä. Hirmumyrskyt tekevät kauheita tuhoja. Jesaja kuvaa näitä myrskyjä tulisina tuulina. Ne ovat esikuvia suurista kiusauksista, jollaisia ihmiskunta ei ole koskaan ennen kokenut. Nämä pirulliset myrskyt käyvät yli kansakuntien murskaavalla voimallaan.

Mutta kun Jesaja katsoo ihanaa näkyä. Hän katsoo pelolla kuinka Jumala nopeasti lopettaa saatanan työt. Profeetta huutaa: "Sinä olet tehnyt kaupungin kiviroukkioksi, varustetun kaupungin raunioiksi; muukalaisten linna on kadonnut kaupunkien luvusta, ei sitä ikinä enää rakenneta. Sentähden sinua kunnioittaa väkevä kansa, väkivaltaisten pakanain kaupunki sinua pelkää" (Jes:25:2-3).

Silmänräpäyksessä Jumala tuhoaa saatanan valtakunnan raunioksi. Ja yhtäkkiä kansakunnat, jotka ovat olleet demonien tyranniuden alla, pääsevät vapaiksi. Jesaja puhkeaa riemulliseen ylistykseen nähdessään sen: "Herra, sinä olet minun Jumalani; minä kunnioitan sinua, kiitän sinun nimeäsi, sillä sinä olet tehnyt ihmeitä, sinun aivoituksesi kaukaisilta päiviltä ovat todet ja vakaat" (Jes.25:1). Hän sanoo: "Herra, sinua ei koskaan yllätetä. Olet tehnyt suuria ihmeitä menneisyydessä, ja nyt sinulla on suunnitelma tälle ajalle. Sinä olet asettanut sen jo maailman perustamisesta asti."

Kun Jesaja näkee Jumalan suunnitelman toteutuvan, se innoittaa hänen sieluaan. Hän huudahtaa tuleville sukupolville: "Viimeisinä päivinä Jumala tulee murskaamaan saatanan vallan. Noiden demonisten olentojen palatsit tullaan hävittämään. Ja paholaisen kaupunki tulee muuttumaan tomuksi."

Nyt kahleet alkavat irtoamaan joukoilta, jotka ovat olleet sidottuja. Heidät vapautetaan saatanan pelon ja synnin vankiloista. Jesaja sanoo heitä ?väkeväksi kansaksi?, joka tarkoittaa, että he olivat ennen ?synnin kovettama kansa.? Ja hän kertoo meille, että sama kansa alkoi ylistää Jumalaa. Vuosikausia he olivat pelänneet orjuuttajaansa saatanaa. Mutta nyt he pelkäävät vain Herraa, häntä, joka vapautti heidät.

Tuolla hetkellä jae 4 tulee toteutumaan kaiken maailman nähtäväksi: "Sillä sinä olit turvana vaivaiselle, turvana köyhälle hänen ahdingossansa, suojana rankkasateelta, varjona helteeltä; sillä väkivaltaisten kiukku on kuin rankkasade seinää vastaan" (Jes.25:4).

Minä näen tämän tapahtuvan miljoonille ihmisille ympäri maailmaa. Hengellisesti heikot vahvistuvat. Ja vaikeuksissa olevat löytävät ihmeellisen rauhan. Kristuksesta on tullut heidän turvansa, puolustajansa, pakopaikkansa. Kun kiusausten liekit lyövät vastaan, ne tukahtuvat pyhään suojamuuriin heidän ympärillään. Saatanan voimakkaammatkin hyökkäykset raukeavat tyhjiin.

Viidennessä jakeessa me löydämme kaikkein ihanimman ennustuksen. Alkuperäinen kreikankielinen teksti sanoo: "Jumala tulee lannistamaan muukalaisten mellakan ... ja hiljentämään säälimättömien laulun." Kuningas Jaakon käännös sanoo: "Sinä tulet lopettamaan muukalaisten metelin ... kauhistusten tekijät tullaan lannistamaan alas." Tämä kuvaa terrorismia. Me luimme kolmannessa jakeessa ?väkevän kansan kaupungista?. Herra lupaa lannistaa terroristit.

Minä kiitän Jumalaa, että sotajoukkomme ovat vanginneet Saddam Husseinin. Kuitenkin totuus on se, että ei edes maailman laajuinen liittoutuma US:n johtamana voi lopettaa terrorismia. Se on mahdotonta ihmisille. Mutta Jesaja sanoo sen hyvin selvästi: Jumala toimii kansansa hyväksi. Kun profeetta näkee ennalta, mikä kansoja tulee kohtaamaan, hän lohduttaa: "Älkää peljätkö. Jumalan suunnitelma on voimassa. Ja se on ollut voimassa jo ennen luomistyötä. Hän lopettaa vihollisten, muukalaisten ja terroristien uhkan."

Televisiossa on näytetty terroristien tanssivan amerikkalaisten sotilaiden ruumiiden päällä. Mutta Jumala on tehnyt sen tiettäväksi: "Heidän laulunsa on loppumassa. Minä tulen tuhoamaan väkivaltaisen kansan." Radikaalit islamilaiset eivät ole uhkana. Herra on luvannut lannistaa heidät. Hän tulee muuttamaan terroristien laulun valitukseksi.


Meidän aikanamme olemme nähneet
Jesajan ennustusten toteutuvan silmiemme edessä


Juuri nyt me elämme raamatullisessa ajanjaksossa, joka tunnetaan syksyisenä sateena. Jumalan suunnitelma on pantu käyntiin. Kaikkialla maailmassa saatanan kaupungin korkeat muurit alkavat sortua.

Ajattele mitä tapahtui kommunismille. Kirjaimellisesti muurit ovat sortuneet Saksassa, Venäjällä ja läpi itäisen Euroopan. Nyt bambuesirippukin vähitellen sortuu Kiinassa ja Mongoliassa. Miljoonat ihmiset, jotka elivät saatanan hirmuvallan alaisina, vapautuvat. Ja monet kuulevat evankeliumia ensimmäistä kertaa. ?Väkevä kansa?, joka oli kerran synnin kovettama, ylistää nyt Jumalaa.

Sanon teille, että me elämme erikoisessa ajassa. En ole koskaan nähnyt mitään tällaista yli 50-vuotisen saarnaajan urani aikana. Viime vuonna ryhmämme teki evankelioimismatkan Nigeriaan ja 500 000 ihmistä tuli mukaan yhtenä iltana. Nyt on sellainen ennen näkemätön kaipaus Jumalan puoleen. Näen tapahtuvan asioita, joita en olisi osannut koskaan edes kuvitella.

Yksi niistä on ne ihmeet, jotka tapahtuvat Iranissa. Useita vuosikymmeniä sitten kirjani ?Risti ja linkkuveitsi? painettiin siellä. Noin 25 000 kopiota julkaistiin. Myös Jeesus-filmi on näytetty salaa sadoille ryhmille. Nyt on jo satoja tuhansia iranialaisia pelastunut tällaisten evankeliumin viestien kautta.

Sain aivan hiljattain tiedon eräästä Teen Challengen huumeohjelmasta eräässä Keski-Idän maassa, jota en voi tässä mainita. Se maa on täynnä alkoholi- ja huumeongelmia. Hallituksen virkailijat myöntävät, että ongelma on ylivoimainen heille. Mutta Jeesuksen Kristuksen vapauttavan voiman kautta tuo Teen Challengen ohjelma on auttanut vapauttamaan ja pelastamaan satoja.

Eräs noista ohjelman läpikäyneistä on nyt erään helluntaisuunnan johtaja siellä. Hän sanoo, että maan huumejohtaja oli hiljattain mukana Teen Challengen loppututkintotilaisuudessa. Kuuluisa islamilainen johtaja sai kuulla kymmenien nuorten miesten todistavan kuinka Jeesus paransi heidät huumeriippuvuudesta. (Mutta se johtaja ei saanut tietää, että yli sata ohjelman läpikäynyttä ovat aloittaneet seurakuntatyön tuon kansan keskuudessa.) Maan hallitus myöntää nyt, että Teen Challengellä on kaikkein menestyksekkäin ohjelma koko maassa.

Tätä tapahtuu kaikkialla maailmassa mitä ihmeellisimmin tavoin: Saatanan kaupungin muurit sortuvat!


Sitten Jesaja profetoi, mitä Jumalalla on
kansaansa varten viimeisinä aikoina.


Nyt Jumala kiinnittää Jesajan huomion seurakuntaan. Hän näyttää profeetalle ylellisen, yliluonnollisen juhlinnan tuolla vuorella: "Ja Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille tällä vuorella pidot rasvasta, pidot voimaviinistä, ydinrasvasta, puhtaasta voimaviinistä" (Jes.25:6).

Ymmärrätkö, mitä Jesaja sanoo tässä? Tuo ihmeellinen juhla tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen tuloa. Silloin Jumalan kansa ei murehdi, elä pelon vallassa, rasittuneena ja tappion kärsineenä. Eivät he ole heikkoja, hengellisesti laihtuneita. Ei, Kristus tullessaan näkee kansansa juhlivan ?rasvasta ja ydinrasvasta?.

Jumala itse valmisti tuon juhlan. Ja juuri nyt tuo juhlinta on jo alkanut tänä lopun hetkenä. Herra sanoo meille: "Olen säästänyt parhaan viinin viimeiseksi. Ja nyt minä kaadan sitä kansalleni. He juhlivat ihanuudesta läsnäolossani."

Näen tämän ihmeellisen juhlan matkustaessani ympäri maailmaa. Nuoret Jumalan miehet ja naiset ovat nälkäisiä sellaiseeen evankeliumiin, joka koskettaa syvälle sisimpään, heidän henkeensä. He ovat hyljänneet nämä vouhotuksen evankeliumit, suuret massat ja ammattimaisuuden. He etsivät vain Jeesuksen kasvoja saadakseen pelastuksen vain häneltä. Ja he astuvat esille rukouksesta täynnä tulta, joka sytyttää kaikki heidän ympärillään.

Tuon vuoren merkitys, jolla juhlaa vietetään, on hyvin tärkeä. Se kuvaa pyhää paikkaa, huonetta, jossa on Kristuksen läsnäolo. Se on paikka, jossa Jumalan kansa pitää yhteyttä ja aterioi hänen kanssaan, palvoen häntä Hengessä ja totuudessa. Tämä Jumalan vuoren läsnäolo on tärkeä asia hänen kansalleen.. Miksi? Kaikki, mitä Herra tekee näinä viimeisinä päivinä, on sidottu läheisesti hänen läsnäoloonsa. Ja tämä hänen rasvan ja viinin juhlansa voidaan viettää vain siellä, missä Jeesus on läsnä.

Nyt kun puhun Kristuksen läsnäolosta, en puhu jostakin mystillisestä, ylimaallisesta. Kun Jeesus tekee läsnäolonsa tiettäväksi, jokainen tuntee sen. Psalminkirjoittaja sanoo, että vuoret sulavat kuten vaha Herran läsnäolossa (Ps.97:5). Siis jokainen hengellinen muuri ja lihallinen este haihtuu, kun Jeesus ilmaisee itsensä. Kristuksen läsnäolo on niin todellinen, sinä voit melkein koskettaa sitä, kun se tapahtuu.

Entäpä sinun oma seurakuntasi? Onko siellä tuntuva, läpitunkeva Jeesuksen läsnäolo keskuudessanne? Sulavatko ihmiset hänen edessään, itkien syntejään ja iloiten äärettömästä rauhasta, jonka hän antaa? Lankeavatko he polvilleen häntä palvomaan? Ja lähtevätkö he ulos säteillen Kristuksen läsnäoloa?

Entäpä sinun kotonasi? Vaistoavatko vieraasi Jeesuksen läsnäolon kodissasi? Onko perhe-elämässäsi, avioliitossasi, sukulaisuussuhteissasi pyhityksen tuoksu? Onko esirukouksen kyyneleitä perheenjäsenten puolesta, särkyneitä avunhuutoja, vilpitön halu poistaa kaikki vääryys? Vai saako liha hallita?

Uskokaa minua, on olemassa hengellinen vuori, joka on korkea ja pyhä. Ja se löytyy vain salaisessa rukouskammiossa. Sillä ei ole väliä kuinka suuri seurakuntasi on. Se mikä on tärkeää Jumalan silmissä, on hänen Poikansa todellinen läsnäolo. Kristuksen läsnäolon on oltava silmin havaittavissa, sydämellä ja kaikilla aisteilla tunnettavissa. Jos ei, niin mitkään noista Jesajan ennustuksista eivät voi sellaisessa paikassa toteutua.

Eivät ne myöskään voi saavuttaa sellaista kotia, josta Kristuksen läsnäolo on poistunut. Ne eivät voi toteutua, jos hänen läsnäoloaan ei kaivata, etsitä eikä vaalita. Sellaisessa kodissa näkyy sekasorto ja epätoivo.

Jokaisen uskovan kodin on oltava korotetulla paikalla, vuorella, joka erottaa maailmasta ja lihasta, pyhitetty juhlasali Kristuksen kanssa. Kuitenkaan näin ei ole monessakaan uskovassa kodissa, koska ne ovat taynnä saastaa. Siveetön, kaikenlainen pahuus sallitaan sisälle television, elokuvien ja Internetin kautta. Kuinka hämmennyksissä ovatkaan enkelit, kun he näkevät sen kaiken pahan kodeissa, joissa pitäisi viljellä Jeesuksen läsnäoloa. Lukuisat uskovat kuluttavat aikaansa Internetin pornossa, vuokraavat aistillisia videoita imien sisäänsä saastaa televisiosta. Sitten he menevät elokuviin ja maksavat siitä, että saavat kuulla Kristuksen nimeä pilkattavan. Ja sitten he ihmettelevät, miksi heidän kotiaan uhkaa hengellinen kuolema.

Pyhän Hengen tehtävä on tuoda ja ylläpitää Kristuksen läsnäolo ja voima seurakunnissamme, kodeissamme ja sydämissämme. Mutta monet uskovat murehduttavat Pyhää Henkeä epäjumalanpalvelullaan. Kysyn sinulta, kuinka voi Jesajan näky ihanista siunauksista ja vapaudesta toteutua himon ja mässäilyn ilmapiirissä? Onko mitään järkeä rukoilla pelastumattomien rakkaittemme puolesta, kun kotimme ovat saastutetut?

Jumala haluaa tehdä hämmästyttäviä ihmeitä meidän mielissämme ja sydämissämme. Ja hän on jo kaiken tämän suunnitellut maailman alusta alkaen. Jos hänellä on sellainen suunnitelma, niin silloin se myös toteutuu. Mutta kaikki eivät kuitenkaan pääse tuohon juhlapöytään. Ne, jotka ovat tulleet penseiksi, jotka rakastavat helppoa elämää, jotka ovat antautuneet maailman nautintoihin - ei kukaan sellainen pääse tuohon juhlaan.

Huomaa Jesajan kuvaus läsnäolijoista: "Ja Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille tällä vuorella pidot rasvasta, pidot voimaviinistä, ydinrasvasta, puhtaasta voimaviinistä" (Jes.25:6). Tämä puhuu ihmisistä, joita ei tyydytä vain Jumalan sanan maito. Nämä palvelijat rakastavat Herransa nuhtelua. He ovat nälkäisiä vahvalle totuudelle, paimenten antamalle koetetulle Jumalan sanalle, sanomalle, joka palaa Pyhän Hengen tulesta. Ja he etsivät Jumalan sanaa itselleen joka päivä, ovat janoisia hänen voimaviinilleen.


Nyt tulemme niihin ihmeisiin, joita
Jesaja ennusti kansalleen viimeisinä
päivinä.


"Ja hän hävittää tällä vuorella verhon, joka verhoaa kaikki kansat, ja peiton, joka peittää kaikki kansakunnat" (Jes.25:7). Tässä on kaksi ihmeellistä profetiaa. Ja ensimmäinen koskee juutalaisia. Verho, johon Jesaja viittaa tässä, on hengellinen sokeus, joka on peittänyt juutalaisten sydämet Mooseksen ajasta lähtien. Apostoli Paavali puhuu paljon tästä sokeudesta:

"mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois" (2.Kor.3:16). "..että Israelia on kohdannut paatumus (engl. käännöksessä sokeus) - hamaan siihen asti kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut ... Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista" (Room.11:25-26).

Paavali uskoi Jesajan ennustaneen Israelista, että Pelastaja ottaisi pois sokeuden peitteen Israelilta. Juutalaisten jäännös tulee kääntymään Herran puoleen ja ottaa vastaan armon (katso 11:30). Rakkaat ystävät, tämä profetia on juuri nyt täyttymässä. Ympäri maailmaa juutalaisten silmät avautuvat Kristukselle. Eräs maallinen aikakausilehti kirjoittaa, että juutalaiset suhtautuvat nyt uudella tavalla Jeesukseen. Minä sanon: "Halleluja!" Ei siinä muuta tarvita, vain uusi suhtautuminen häneen.

Mutta Jesajan profetialla on myös toinen merkitys. Se koskee sinun perhettäsi. Se koskee jokaista puolisoa, jokaista lasta, jokaista perheenjäsentä, jonka ylle saatana on heittänyt hengellisen sokeuden peitteen. Saan paljon kirjeitä vanhemmilta, jotka kirjoittavat lapsistaan, jotka vihollinen on sokaissut. He kasvattivat lapsensa kristityssä ympäristössä. Mutta nyt he ovat ymmällään sanoen: "En käsitä, mitä on tapahtunut. He eivät enää usko. Eivät he piittaa mistään, mitä sanon. En pääse heitä lähelle."

Paavali sanoo, että tämän maailman Jumala on sokaissut tällaiset nuoret. He ovat kadottaneet uskonsa, kun vihollinen on peittänyt heiltä evankeliumin valon. Siksi vanhempien on turha yrittää hakea siihen muita syitä. Se on kaikki saatanan työtä. Hän haluaa pitää lapset sidottuina, hämillään ja synnissä. Ongelma on niin suuri, että neuvomisesta, saarnaamisesta ja kasvatusmenetelmistä ei ole apua. Siihen tarvitaan todellakin ihme.

Muista: Raamattu sanoo, että vihollinen vaanii kallista elämää. Hän etsii tilaisuutta kylvää katkeruuden ja anteeksiantamattomuuden siementä heidän sydämiinsä ja mieliinsä. Sillä tavalla vihollinen muuttaa herkät, rakastavat sielut synnin orjiksi. Ja me emme voi saavuttaa ketään, jolla on peite sydämensä päällä. Saarnat vain kovettavat heidät.

Ei, vaan meidän taistelumme tulee käydä Hengessä. Mehän olemme sodassa tämän maailman jumalan henkeä vastaan. Ja tuohon pahaan henkeen tehoaa vain meidän juhlamme vuorella. Me tarvitsemme Kristuksen läsnäolon elämässämme voimakkaampana kuin koskaan ennen. Vain Jeesuksen ilmestyminen sulattaa saatanan siteet kuin vahan ja tekee ne voimattomiksi meitä ja rakkaitamme vastaan.

Kapinallisuus, huumeet ja riennot ovat kaikki peitteitä. Lapsesi ei voi muuttua ennenkuin hänellä on halu antaa anteeksi. Ja se vaatii Kristuksen sulattavan voiman läsnäolon. Nyt on aika sinun tulla Jeesuksen juhlaan. Jesaja kertoo meille kuinka Jumala nielee ja heittää sivuun kaikki demoniset peitteet.

Tämä lupaus vain paranee. Kaikki hengellisen kuoleman rippeetkin tullaan hävittämään: "Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta" (Jes.25:8). Kysyt ehkä: "Voinko todella uskoa tämän? Eikö enää kyyneleitä rakkaitteni puolesta? Eikö enää hengellinen kuolema pidä vallassaan lastani? En voi kuvitella sitä. Tämä lupaus ei ole tälle ajalle. Se tarkoittaa varmaan sitä, kun Kristus hallitsee ikuisuudessa." Ei! Seuraava jae on todistus siitä, että profetia on tälle ajalle: "Ja sinä päivänä sanotaan" (25:9). Se on "nyt" profetia. Jumala aikoo toteuttaa sen meidän elinaikanamme, juuri tällä hetkellä.

Tulevina päivinä monet tulevat pääsemään Kristuksen voiman ja läsnäolon alle. He, jotka palaavat täysin hänen tykönsä - jotka tekevät parannuksen, jotka antavat anteeksi, jotka menevät vuorelle juhlaan hänen kanssaan - tulevat näkemään, että kaikki heidän kyyneleensä muuttuvat iloksi. Ympäri maailman juuri nyt kyynelvirrat virtaavat niiltä, jotka ovat päässeet vapauteen. Saatanan vuosisataisten kahleiden kirvotessa ihmiset pääsevät vapauteen. Ja he itkevät parannuksen kyyneleitä ja ylistävät Vapahtajaansa.

Jesaja oli hyvin innoissaan siitä, mitä hän näki, hän oikein riemastui. Hän ennusti, että kun me alamme nähdä Jumalan ihmeellisiä tekoja keskuudessamme, me tulemme huutamaan: "Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme pelastamaan" (25:9).

"Ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta" (25:8). Tämä ?häväistys?-sana tulee heprean kielestä viitaten ?herjaukseen?, ?häpeään?. Tämä puhuu saatanallisista voimista, jotka pilkkaavat ja herjaavat hartaita uskovia. Sellaiset hyökkäykset tapahtuvat varsinkin silloin, kun me rukoilemme rakkaittemme puolesta, että he pelastuisivat demonisista siteistä.

Ehkä olet kuullut näitä herjaavia häväistyksiä helvetistä. Ne kiusaavat sinua sanomalla: "Sinä kehut, että Jumala vastaa rukouksiin. No, missä on sitten hänen vastauksensa? Olet rukoillut ja paastonnut lapsesi puolesta vuosia, mutta rukoukset eivät ole menneet perille. Koko aikana ei ole tapahtunut mitään. Ei hän koskaan tule pelastumaan."

Sitten sinä kuulet tällaisen syytöksen: "Se on sinun syytäsi. Sinä istutit häneen kapinallisuuden siemeniä. Sinä juuri kovetit hänen sydämensä." Rakkaat ystävät tämä on vihollisen suurin häpeällinen moite Jumalan kansaa vastaan. Meidän ei pidä koskaan uskoa sitä. Meidän tulee paremminkin seisoa Jumalan varmalla sanalla: "..ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta" (Jes.25:8).


Jesajan profetia päättyy ennustukseen,
joka on uskomattoman tuntuinen.


Vielä parempaa on tulossa. Jesaja näki saatanan nöyryyttämisen. Hän myös näki, kun Jumala otti kaiken voiman ja ylpeyden pahan valtakunnilta. "Sillä Herran käsi lepää tällä vuorella. Mutta Moab tallataan siihen paikkaansa, niinkuin oljet tallautuvat lantaveteen" (Jes.25:10). Jesaja sanoo selvästi, että saatanan nöyryytys tapahtuu vuorella, palvonnan ja rukouksen paikalla, missä Jeesuksen läsnäolo vallitsee.

Moab tässä oli Israelin vihollinen. Mutta siitä tuli kaiken pahan ja saatanallisen symboli. Jumala sanoi kansalleen: "Minä tulen heittämään saatanan likakaivoon. Tulette näkemään teidän pilkkaavan vihollisenne tappion." Nyt tämä ei viittaa tulevaisuuteen, jolloin Jumala sitoo saatanan kahleisiin ja heittää helvettiin vankina. Ei, vaan tämä nöyryyttäminen tullaan näkemään todeksi meidän aikanamme. Ja sen tulevat näkemään vain ne, jotka odottavat Herraa, etsien häntä vuorella, ja jotka kokevat hänen läsnäolonsa.

Saatana hallitsee pahassa maailmassa. Mutta pyhä jäännös tulee näkemään hänet nöyryytettynä sydämissään ja kodeissaan. Jumala tulee tallaamaan hänet lantaveteen. Ja vihollinen yrittää uida sieltä pois: "Ja hän haroo käsiään, niinkuin uija haroo uidessansa" (Jes.25:11). Heprean kielessä tämä kuvaa vehkeilyä, juonittelua. Kun saatana tietää, että rakkaasi on alkanut kääntyä Jeesuksen puoleen, hän käyttää kaikki metkut pitääkseen hänet otteessaan. Mutta meidän ei tarvitse olla huolissamme: Jumala polkee hänet alas uudelleen.

Lopuksi Herra tulee murskaamaan kaikki saatanan tukikohdan muurit: "Sinun korkeitten muuriesi varustukset hän kukistaa, painaa alas, syöksee maahan, tomuun asti" (Jes.25:12). Voitko kuvitella sitä? Ehkä et voi. Onko sinulla vaikeuksia ymmärtää elämässäsi tapahtuvan jotain niin erinomaista? Minä kehotan sinua vakavasti luottamaan Jesajan profetiaan. "...ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte" (2.Aikak.20:20).

Pietari saarnasi, että Jesajan näky jo oli täyttymässä Jerusalemin seurakunnassa. "Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltäilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista" (Apt.3:18-20). Pietari tuli siihen tulokseen, että jos ennustukset Kristuksesta olivat täyttyneet kirjaimellisesti, niin myös kaikki muutkin ennustukset tulevat täyttymään. Ja tähän sisältyy virvoituksen ajat Herran läsnäolossa.

Jesaja viittasi sellaisiin virvoituksen aikoihin (Katso Jes.28:12). Ne ovat aikoja, jolloin Herra haluaa virvoittaa ja parantaa. Ja hän ei tee sitä siksi, että olisimme ansainneet sen, vaan oman nimensä kunniaksi. Pietari näki sen täyttyvän helluntaina: Kristuksen läsnäolo oli koettavissa ja toi virvoitusta tuhansien joukolle. Suuret joukot vapautuivat jopa perhekunnittain. Näemme tämän myös myöhemmin, kun Pietari toi Jeesuksen läsnäolon Korneliuksen kotiin, ja koko perhekunta pelastui.

Nyt minä uskon, että me olemme viimeisen virvoituksen ajan alussa. Me tulemme näkemään perheiden vapautuvan synnin siteistä. Miljoonilta luopioilta otetaan peite pois. Ja oikuttelevat tyttäret ja pojat tulevat vanhempiensa luo.

Mikä on meidän osuutemme? Meidän on tehtävä kuten Daniel teki, kun hän luki Jeremian ennustuksia ja otti ajasta vaarin: "Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa. Daniel teki, mitä me kaikki olemme kutsutut tekemään: tulemaan Jumalan pyhälle vuorelle. Saakoon jokainen Jeesukselle Kristukselle antautunut palvelija kohdata siellä toisensa näinä viimeisinä päivinä!

---
Julkaisulupa World Challenge 'eltä, P.O. Box 260, Lindale, TX 75771, USA.

Times Square Kirkon Ilmoituksia | Tietoja Uusille Lukijoille


Tekstitiedosto + Suomenkielinen valikko + Kotisivu + Tilaa + Tekijäoikeudet + Cover Letter

KOPIOINTI- /JULKAISURAJOITUKSIA:
Tämä tiedosto kuuluu kokonaisuudessaan World Challengelle. Sitä ei saa muuttaa sisällöltään millään tavalla. Se voidaan julkaista vain kokonaisuudessaan ilmaisjakeluun. Kaikkissa toisinnoissa tästä julkaisusta tulee olla copyright maininta (esim. "Copyright © 2004 World Challengen luvalla") Tiedostoa ei saa käyttää ilman World Challengen lupaa jälleen myyntiin tai jonkin muun julkaisun edistämiseksi kaupallisesti. Tämä sisältää koko materiaalin lukuunottamatta joitakin pieniä lainauksia. Lisää seuraava maininta lähdekirjallisuuteen: Copyright © 2004 by World Challenge, Lindale, Texas, USA.

Tämä materiaali on ainoastaan henkilökohtaiseen käyttöön eikä sitä saa julkaista muilla nettisivuilla. The Lorain County Free-Net Chapelilla on yksinoikeus julkaista näitä saarnoja nettisivuillaan World Challenge Inc.'in luvalla. Voit vapaasti kopioida netiltä, painaa ja jakaa tätä materiaalia, kunhan et julkaise sitä internetillä muilla sivuilla. Voit kuitenkin laittaa linkit viitteenä nähin saarnoihin.


Tämä Internet-sivu on
The Missing Link, Inc.®
joka tarjoaa vaikeuksissa oleville nuorille ja aikuisille elämää mahdollisuuden muutokseen.
Kotisivu - misslink.org
Kappeli - misslink.org/chapel2.html
David Wilkersonin World Challenge Saarnasarjojen monikielinen Internet-sivu
www.tscpulpitseries.org


Copyright © 2004 - The Lorain County Free-Net Chapel
Det nordlige central Ohio, U.S.A.

ALKUUN

Webmaster tarvitsee kommentejasi ja ideoitasi
jotta tämä palvelu toimisi mahdollisimman hyvin.
Kerro meille, ellei kaikki toimi, kuten pitäisi.
Vain siten saamme tiedon siitä!
Viimeksi päivitetty 18.9.2004

Miksi Herätys Viipyy/ "Apua!"/ Mitä tässä on/ Kannattaja/ Uskon Tunnustus/ Raamatun Tutkiminen
Pianon äärellä/ Ilmoitustaulu/ Kirjasto/ Kotisivu/ Suomenkielinen valikko/ Saarnatuolisarjat