"Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille."

"Olkaa armahtavaiset, niin kuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan" (Luuk. 6:35-37).

Kenties muistat 1. Mooseksen kirjassa olevan kertomuksen Sodomasta ja Gomorrasta. Kaksi enkeliä, ulkonäöltään ihmisten kaltaisia, lähestyi Sodoman portteja. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä he olivat pukeutuneet kuten kuka tahansa tavallinen ihminen. Aabrahamin veljenpoika Loot istui kaupunginportissa, ehkä jossain virallisessa tehtävässä. (Hän on saattanut olla yksi kaupungin vanhimmista, jotka vastaanottivat vieraita.)

Kun Loot näki nuo kaksi muukalaista, hän tervehti heitä - kenties hän hengessään tunnisti heidän kasvoissaan jotain yliluonnollista. Kun enkelit kertoivat Lootille aikovansa nukkua ulkona sinä yönä, hän kauhistui.

Raamattu sanoo, että Loot oli vanhurskas mies, joka eli pahassa kaupungissa, joka oli täynnä homoseksuaalisia joukkioita - himokkaita, raiskaavia, väkivaltaisia vaanivia miehiä. Kaikki tuo sanoinkuvaamaton pahuus, jota Loot näki Sodomassa, kiusasi hänen sieluaan. Yötä päivää tuo yhteiskunta muuttui jatkuvasti kehnommaksi.

Lopulta Sodoman synnit ulottuivat taivaaseen asti - ja nyt Jumala oli lähettänyt kaksi enkeliä varoittamaan kaupunkia. Loot kutsui heidät välittömästi kotiinsa yöpymään. Hän oli niin periksi antamaton, että enkelit suostuivat lähtemään hänen mukaansa. Niin Loot toi heidät kotiinsa ja ruokki heidät.

Kuitenkin ennen kuin enkelit ehtivät asettua levolle, meluisa, villi joukko homoseksuaalisia miehiä kerääntyi kadulle talon ulkopuolelle. He ympäröivät Lootin talon ja jyskyttivät ovella huutaen: "Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin" - tarkoittaen: "Käske heidän tulla ulos, niin että voimme yhtyä heihin."

Mikä uskomaton, inhottava kuva! Nämä villit miehet aikoivat joukkoraiskata kaksi vierailulla olevaa muukalaista. Loot oli niin epätoivoinen, että teki jotain käsittämätöntä: Hän tarjosi joukolle kahta tytärtään! Hän sanoi heille: "Katsokaa, minulla on kaksi tytärtä...ne minä tuon teille, tehkää heille, mitä tahdotte."

Kahden tyttären isänä en voi käsittää Lootin toimintaa. Se todellakin koettelee minun mieltäni! Sen jälkeen, kun Loot kieltäytyi luovuttamasta noita kahta miestä, sodomalaiset työnsivät hänet syrjään ja yrittivät murtaa oven. Enkelit, epäilemättä käyttäen yliluonnollista voimaa, vetivät Lootin sisälle taloon ja sulkivat oven hänen jälkeensä. Tässä kohtaa he olivat nähneet tarpeeksi; he tiesivät, että heidän täytyisi toimia.

Ensiksi he lumosivat joukkion sokeudella. Himon sokaisevasta voimasta puheen ollen: Jopa sokaisemisen jälkeen sodomalaiset hoipertelivat ympäriinsä yrittäen yhä löytää Lootin talon ovea. Heidät oli tuomittu eivätkä he edes tienneet sitä!

Sitten enkelit ottivat Lootin sivummalle ja sanoivat hänelle: "Aamulla me aiomme tuhota tämän paikan. Pahuuden huuto on tullut Jumalan korviin liian äänekkääksi! Mene nyt varoittamaan vävyjäsi, että teidän kaikkien täytyy lähteä kaupungista. Aamunkoitteessa sinun ja perheesi on paettava. Me emme voi tehdä mitään ennen kuin te olette poissa!"

Varhain seuraavana aamuna Loot yritti herätellä vävyjään. Mutta Raamattu sanoo, että he halveksivat häntä. Ehkä he nauroivat hänelle, käänsivät kylkeä ja rupesivat taas nukkumaan. Niinpä enkelit sanoivat Lootille: "Mene nyt! Ota vaimosi ja tyttäresi ja lähde pois kaupungista. Juokse, äläkä katso taaksesi!" Mutta Loot vitkasteli. Jostain syystä hän ei saanut itseään lähtemään.

Huolimatta kaikesta, mitä hän oli nähnyt ja kuullut Sodomassa, huolimatta enkelien varoituksista, hän epäröi. Yhtäkkiä enkelit tarttuivat häntä ja hänen perhettään käsistä ja kirjaimellisesti vetivät heidät pois Sodomasta. Enkelit varoittivat: "Tuomio on lankeamaisillaan. Juokse vuorille - nyt!"

Salli minun kysyä sinulta: Miksi Jumala lähetti enkeleitä pelastamaan Lootin ja hänen perheensä? Mehän tiedämme, että Loot tyttärineen lopulta pelastettiin Sodomasta, mutta hänen kaksi vävyään ja vaimonsa tuhoutuivat. Miksi Loot pelastui? Miksi Jumala lähetti enkeleitä kirjaimellisesti vetämään tämän miehen pois hävityksestä? Lootin moraalin takiako?

Tapahtuiko se siksi, että Jumala näki jotain mahtavaa hänessä? Ei! Vastaus on hyvin yksinkertainen: "...sillä Herra tahtoi säästää hänet...veivät hänet ulos ja jättivät hänet ulkopuolelle kaupunkia" (1.Moos.19:16).

Jumala oli armollinen hänelle! Minä näen Lootin ikään kuin kuvauksena näinä viimeisinä päivinä jäljelle jätetystä uskovaisesta, joka elää kieroutuneessa yhteiskunnassa, joka ollaan tuhoamaisillaan. Juuri nyt Amerikka on tuhon partaalla; kansakuntamme on todellakin jo tuomion alainen. Ja Loot kuvaa sen keskellä olevaa vanhurskasta seurakuntajäännöstä, koska Raamattu kertoo, että Loot oli vanhurskas mies (kts. 2.Piet. 2:6-8).

Kuitenkin jos Jumalan seurakunta tänään on vanhurskas, se on ainoastaan Jeesuksen Kristuksen veren tähden, eikä sen takia, että Jumala olisi nähnyt meissä jotain hyvyyttä tai moraalisuutta. Vain puhtaasta armostaan hän tuli meidän luoksemme ja veti meidät pois tuomiosta - jopa silloinkin, kun me epäröimme jättää syntejämme!

Ajattelepa sitä: Kun sinä pelastuit, Jumalan Henki otti sinua kädestä - kirjaimellisesti veti sinut pois synneistäsi, ja asetti sinut pahuuden ja mellakoinnin ulottumattomiin. Hän vei sinut pois tuomiosta, pois Sodomasta. Ehkä et lähtenyt halukkaasti; ehkä hänen täytyi ohjata sinut pois, niin kuin hän ohjasi Lootin.

---

On täyttä Jumalan armoa,
että hänen kansaansa
varjellaan tänään!

---

Me näemme yhteiskuntamme syntien nousevan taivaisiin: aistillisuus, moraalittomuus ja pahuus muuttuvat räikeämmiksi. Kuinka on mahdollista, että se ei ole niellyt meitä mukaansa? Miksi moraalinen maanvyöry ei ole vienyt meitä mukanaan? Sinä voit puhua Sodoman pahuudesta - mutta oletko lukenut sanomalehtiä viime aikoina? Jaan nyt kanssasi yhden ainoan päivän uutisotsikot, jotka luin äskettäin New York City's Daily News -lehdestä:

"Michael, 24-vuotias, murhasi ja paloitteli 62-vuotiaan homoseksuaalirakastajansa ruumiin. Michael tukehdutti uhrinsa muovikassilla. Hän heitti ruumiin auton peräluukkuun, ajoi Lexingtoniin, Kentucky'iin, ja siellä hän paloitteli ruumiin ja kaatoi sen osat roskalaatikoihin. Sitten Michael osti metallinpaljastimen ja tutki uhrinsa talon kullan toivossa. Hänen rakastajansa oli paljastanut, että asunnossa oli kultaa."

"Entinen aviomies väijyttyään ampui bronxilaista naista ja haavoitti tätä vakavasti. Haavoitettuaan entistä vaimoaan Luis tappoi itsensä ampumalla luodin päähänsä. Miehen autosta poliisi löysi lähestymiskiellon, jonka hänen vaimonsa oli juuri saanut. Luis oli nähnyt hänet poikaystävän kanssa ja raivoissaan ampunut kaksi luotia hänen vatsaansa. Luis juoksi kaksi korttelia, ampui sitten itseään päähän ja kuoli kadulle."

"Koulut ovat kuohuksissa kuusi- seitsemänvuotiaista pojista, jotka pussailevat tyttöjä ja kirjoittavat heille likaisia huomautuksia. Yksi seitsemänvuotias poika repäisi napin irti erään tytön hameesta. Yhä useammat lapset ovat kokeneet seksuaalista ahdistelua. Siitä on tullut kansallinen huolenaihe."

"Pariskunta Bogotasta, Kolumbiasta, jolla on 18 lasta, myi 6 kk:n ikäiset kaksoset 300:sta dollarista ja pienestä maapalasesta. Pariskunta pidätettiin. Kaksoset myytiin todennäköisesti kansainväliselle lapsia salakuljettavalle renkaalle."

Samana päivänä seuraavat otsikot ilmestyivät New York Post -lehteen: "Tuhannet surevat tunkeutuivat oppikouluun jättämään jäähyväiset kahdelle raa'asti tapetulle cheerleaderille. Nämä kaksi teini-ikäistä julistettiin kadonneiksi, kun he eivät saapuneet kouluun. Heidän paloitellut ruumiinosansa löytyivät eri puolilta usean mailin säteellä. Ruumiit oli myös murskattu."

"Ruumis, jolta puuttuivat kädet, vedettiin ylös Harlem River -joesta. Ruumiin oletetaan olevan Angel'iksi kutsutun huumeidenvälittäjän."

Tässä kohtaa minun täytyi lopettaa lukeminen. Sitten yhtäkkiä tajusin: 1.Mooseksen kirja ei missään vaiheessa kerro, että Sodomassa ja Gomorrassa olisi ollut ruumiiden paloittelua. Ei ole todisteita lasten myymisestä, jengien tapoista, aborteista. Tietääksemme heillä ei ollut mitään näistä. Eikä Sodomassa ollut TV:tä tai elokuvia ihannoimassa väkivaltaa. Ei heillä ollut teatterimaailmaa ihannoimassa seksiä. Kuitenkin Sodomasta lähtien synti on kypsynyt tuhansia vuosia ja tullut raaemmaksi, halpamaisemmaksi, pahemmaksi ja kieroutuneemmaksi.

Todellakin Raamattu sanoo, että synti muuttuu kasvavassa määrin pahemmaksi. Ja tässä sukupolvessa - joka on paljon väkivaltaisempi, verisempi ja pahempi kuin Sodoma ja Gomorra - ainoa syy, miksi me voimme tulla Jumalan huoneeseen, on Jeesuksen Kristuksen iankaikkinen armo! Armo on kirjaimellisesti vetänyt meidät pois tuomiosta erottaen meidät pahasta elämästä, jota me elimme - silloinkin, kun me epäröimme ja vitkastelimme, emmekä halunneet hyljätä syntejämme ja nautintojamme!

Täällä Times Square Church -seurakunnassa on monia ihmisiä, jotka Jumala on vetänyt alkoholismista, prostituutiosta, huumeriippuvuudesta, aviorikoksista. He tietävät, ettei hän vetänyt heitä ulos jonkin heissä olleen hyvän asian takia - vaan yksinkertaisesti sen tähden, että hän oli armollinen: "...sillä Herra tahtoi säästää hänet [engl. Herra oli hänelle armollinen]...veivät hänet ulos ja jättivät hänet ulkopuolelle kaupunkia" (1.Moos.19:16).

Kuvittele, kuinka Loot turvallisella vuorenrinteellä katsoi yli Sodoman, joka paloi alapuolella. Epäilemättä hän itki vaimonsa ja vävyjensä menettämistä. Ja nyt koko kaupunki tuhansine asukkaineen mureni tuhkaksi hänen silmiensä edessä.

Etkö ihmettelekin, mitä Loot on mahtanut ajatella katsoessaan tuon kaupungin hehkuvaa hiillosta? Ehkä hän kysyi: "Miksi pelastit minut, Herra? Miksi monet tuhannet makaavat hiiltyneenä, poroksi palaneena, kun taas minä seison täällä turvassa ja vapautettuna? Miksi sinä pelastit minut?"

Ehkä sinä olet kysynyt saman kysymyksen: "Miksi minä, Herra? Miksi minä en makaa kadulla puolikuolleena? Miksen minä ole yksi miljoonista kadotetuista sieluista, jotka kiroavat Jeesuksen nimeä, jotka juopottelevat vailla toivoa, jotka ovat demonin vallassa? Miksi sinä olet pelastanut nämä ihmiset joka puolella ympärilläni seurakunnassa? Mikseivät he ole humalassa jossakin baarissa tai makaa jossain yksinäisessä huoneessa huumeiden sekoittamina?"

Minäpä kerron sinulle: täysin Jumalan ehdottomasta armosta! Herra, joka on meille armollinen, vei meidät ulos ja asetti meidät tämän tuomitun yhteiskunnan ulkopuolelle. Me kaikki ansaitsimme tulla kulutetuiksi - mutta hän oli meille armollinen!

---

Et voi lukea kertomusta
Jumalan ja Israelin välisestä
kanssakäymisestä hämmästymättä sitä,
kuinka armollinen Jumala oli heitä kohtaan.

---

5.Mooseksen kirjan 4. luvussa Mooses varoitti Israelia siitä, että "aikojen lopussa" he saattaisivat turmella itsensä, tehdä veistettyjä epäjumalankuvia ja tehdä pahaa, joka herättäisi Jumalan vihan.

Ja jos he niin tekisivät, Jumala rankaisisi heitä, hajottaisi heidät ja saattaisi heidät epäjumalan palvelemiseen. Israel kääntyi pois Jumalan luota kerta toisensa jälkeen, luopuen jatkuvasti. Kuitenkaan Herra ei koskaan luopunut näistä ihmisistä.

Hän osoitti heille armoa armon perään, ojentautui heitä kohti yhä uudelleen rakastaen ja säälien: "Mutta sitten sinä siellä etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi. Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut" (4.Moos.4:29-31).

Miten hämmästyttävä kuva: Jumala pysyi Israelin kanssa vaikka he saivat hänet vihastumaan. Hän ruokki heidät, vaatetti heidät ja vaelsi heidän kanssaan läpi erämaan kaikki nuo vuodet. Tämä on silkkaa Jumalan armoa!

Kuinka monet kerrat sinä olet hylännyt Jumalan? Kuinka usein sinulla on ollut pahoja ajatuksia, asioita, joita et olisi edes uskonut kykeneväsi ajattelemaan? Kuinka monta kertaa olet sanonut loukkaavia asioita muille? Kuinka monia asioita olet tehnyt toisin kuin Jeesus ja murehduttanut Pyhää Henkeä? Kuinka monta kertaa tottelemattomuutesi on aiheuttanut sinulle kaikenlaista koettelemusta, surua ja kärsimystä?

Kuitenkin juuri silloin, kun sinä ansaitsit rangaistuksen - tulla asetetuksi julkiseen häpeään, koska teit syntiä Jumalan rakkautta vastaan - Jumala sen sijaan sulki sinut syliinsä ja osoitti sinulle armoa. Hän ei hylännyt sinua eikä tuhonnut sinua. Hän tunsi myötätuntoa sinua kohtaan. Ja hän vaikutti sinun sydämessäsi niin, että palasit ja tottelit häntä!

Toivon, että lukiessasi tätä saarnaa, et sanoisi itseriittoisesti: "Tämä ei koske minua." Minä haastan sinua - poista mielestäsi jokainen ajatus siitä, että olisit koskaan ansainnut Jumalan armoa! Yksikään meistä ei ansaitse olla siinä, missä me nyt olemme. Kukaan ei ole vastaanottanut armoa mikään henkilökohtaisen hyvyyden takia.

Ei! Sen sijaan me huudamme psalmintekijän tavoin: "Sillä hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen..." (Ps. 117:2). "Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa" (Ps. 86:15).

Minulla on kysymys jokaiselle, joka lukee tätä saarnaa: Tunnetko sinä, että Jumala on ollut sinua kohtaan armollinen ja laupias? Onko hän ollut hidas vihastumaan sinun synneistäsi ja epäonnistumisistasi? Tämä asettaa toisen kysymyksen: Oletko sinä vuorostasi armollinen, lempeä kristitty muita kohtaan?

"Olkaa armahtavaiset, niin kuin teidän Isänne on armahtavainen" (Luuk. 6:36). "...vanhurskas on armahtavainen ja antelias" (Ps. 37:21).

Täällä Times Square Church -seurakunnassa meidät on kutsuttu 30 päivää kestävään rukousketjuun, jossa 24 tuntia vuorokaudessa sadat ihmiset huutavat Jumalan puoleen kellon ympäri. Me pyydämme Herraa auttamaan meitä tavoittamaan kadotetut, näyttämään meille kuinka varoittaa pahoja ja luopuneita. Kuitenkin tämän rukousketjun keskellä Pyhä Henki alkoi käsitellä minua - ja minä mietin oliko rukouksillamme oikea painopiste.

Ehkä sen sijaan meidän olisi tullut rukoilla omasta puolestamme; loppujen lopuksi, miksi Jumala lähettäisi lisää uskoon tulleita meidän keskellemme ellemme me ole valmiit vastaanottamaan sellaisia tarvitsevia ihmisiä lempeästi, armolla ja laupeudella? Eikö meidän olisi tullut rukoilla toisia kristittyjä kohtaan osoittamamme armottomuuden ja kovuuden tähden? Eikö meidän olisi tullut tietää, ettei Jumala antaisi meille suurempaa rakkautta kadotettuja sieluja kohtaan, kun me emme vielä olleet hänen kaltaisiaan - täynnä myötätuntoa, laupeutta, pitkämielisyyttä, täynnä armoa?

Minä saatoin kuvitella mielessäni vastauskoontulleita, jotka tulisivat seurakuntaan eivätkä näyttäisi kovinkaan hurskailta tai pyhiltä: nuoria naisia lyhyissä hameissa, nuoria miehiä dreadlock-rastatukkaisina. En voinut olla ajattelematta: "Kuinkakohan monet armottomat uskovat näkevät nämä nuoret ihmiset ja sanovat: 'Mene leikkauttamaan hiuksesi ennen kuin tulet tänne seuraavan kerran' tai 'Mene laittamaan päällesi kunnon vaatteet'?"

Muistan, kuinka nuorena evankelistana saarnasin eräässä kokoussarjassa 5000 ihmiselle Los Angelesissa. Ainakin 2000 noista ihmisistä oli kristittyjä hippejä. He olivat vast'ikään uudestisyntyneet ja pelastuneet hippikulttuurin keskeltä. Monet näistä nuorista istua retkottivat edessäni lattialla paljasjalkaisina, pitkätukkaisina ja yllään nuhruiset vaatteet. Minä olin pukeutunut tyylikkäästi sinä iltana siniseen blazeriin ja näppärään solmioon, viimeisintä huutoa oleviin leveälahkeisiin housuihin kiiltävine kenkineen.

Kun nousin lavalle, aloin soimata noita lapsia. Sanoin: "Jotkut teistä näyttävät kamalilta. Laittakaa päällenne asianmukaiset vaatteet ja leikkauttakaa hiuksenne ennen kuin tulette takaisin huomenillalla!" Lavan takana kokouksen jälkeen minua odotti varsinainen edustusjoukko noita pitkähiuksisia nuoria hippiuskovaisia.

Yksi heistä kuljetti sormeaan pitkin muodikasta takinkaulustani ja sanoi: "Miten kaunis puku!" Sitten hän nosti katseensa ja sanoi: "Veli David, me emme voineet nähdä Jeesusta tänä iltana."Miksi ette?", kysyin. Hän vastasi: "Sinun vaatteesi olivat tiellä."

Minä olin pitänyt heitä liian huonosti pukeutuneina - ja he pitivät minua ylipukeutuneena! Nuo lapset eivät pilailleet minun kustannuksellani. He olivat vilpittömiä. He itkivät sanoessaan minulle: "Me uskomme, että sinä olet Jumalan mies. Mutta sinulta puuttuu jotain." Minä tiedän nyt, että minulta puuttui armoa. En enää koskaan moittinut tuosta asiasta. Jumala opetti minulle kovan läksyn - sellaisen, jonka toivon säilyvän sydämessäni.

---

"Sillä tuomio on laupeudeton sille,
joka ei ole laupeutta tehnyt;
laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi" (Jaak. 2:13).

---

Monet kristityt ajattelevat, että riittää, kun on puhdas ja pyhitetty. Me ajattelemme, että se on kaikkein tärkein asia - ja että kaikki mitä meidän tulee tehdä, on pidättäytyä pahasta, erottautua maailmasta ja pysyä puhtaana. Niin kauan kuin emme tupakoi, juo, harjoita tai tee aviorikosta, me ajattelemme olevamme puhtaita. Kukaan ei ole saarnannut vuosien aikana voimakkaampia saarnoja pyhyydestä ja puhtaudesta kuin minä.

Mutta Jaakobin mukaan puhtaus on vasta ensimmäinen huolenaihe: "Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele" (Jaak. 3:17).

Aivan, ensiksi meidän tulee olla puhtaita. Mutta armon, laupeuden ja lempeyden tulee seurata! Sinulla voi olla puhtain sydän seurakunnassasi - sinä voit olla tahraton - ja yhä kuitenkin olla pahansuopa, ilkeä vailla laupeutta! On hirvittävä häpeä Kristuksen ruumiille, että ihmiset kaduilla voivat olla lempeämpiä ja hellempiä kuin monet seurakunnassa.

Kuulin erään uskovan naisen sanovan aviomiehelleen: "Kulta, minä en pyydä sinulta paljoa. Pyydän vain, että kohtelet minua yhtä lempeästi kuin kohtelet ystäviäsi. Puhu minulle sillä tavalla kuin puhut heille. Anna minun olla sellainen kuin ne, joiden kanssa seurustelet kotimme ulkopuolella."

Mikä häpeä - että yhdenkään vaimon täytyy koskaan pyytää tuota uskovaiselta aviomieheltään! Jotkut kaikkein riidanhaluisimmista, kiistelevimmistä, syyttävimmistä, ilkeähenkisimmistä ihmisistä ovat niitä, jotka väittävät olevansa Hengellä täyttyneitä uskovia. Monet sellaiset ihmiset antavat kymmenykset uskollisesti; he eivät koskaan jätä väliin jumalanpalvelusta; maailma ei ole heitä saastuttanut.

Mutta he ovat puolueellisia, osoittaen armoa ja lempeyttä ainoastaan niille, jotka ovat lempeitä heille. Heissä ei ole laupeutta tai suloisuutta. He mieluummin ristiinnaulitsisivat ja tuhoaisivat veljen tai sisaren juoruilulla ja panettelulla kuin antaisivat armoa. Sinä inhoat olla heidän lähellään - koska sinä tiedät, että he tulevat tekemään sinusta hakkelusta!

Salli minun kertoa, minkä minä uskon olevan syy kaikkeen ilkeyteen ja armottomuuteen Jumalan huoneessa: ne kristityt, jotka eivät anna armoa, jotka ovat tuomitsevia, jotka käyttäytyvät ja puhuvat ilkeästi, eivät ole koskaan ymmärtäneet tai arvostaneet Jumalan armoa heitä kohtaan.

Jotkut kristityt ovat kovia ja anteeksiantamattomia, koska he eivät ole koskaan ymmärtäneet, miten lähellä tuomituksi tulemista he kerran olivat. He eivät koskaan ottaneet huomioon omien syntiensä suunnatonta syntisyyttä; he ottivat kevyesti syntivelkansa ja sen mukana armollisen laupeuden, jota Jumala osoitti heille. He eivät ymmärtäneet, miten todella likaisia ja inhottavia heidän syntinsä olivat - ja miten paljon he tarvitsivat armoa ja laupeutta!

Jeesus kertoi vertauksen palvelijasta, jolle annettiin suuri velka anteeksi. Tämä mies löysi armon ja laupeuden herrassaan. Mutta hän piti tuota armoa ja laupeutta itsestäänselvyytenä! Välittömästi sen jälkeen, kun hänelle oli annettu anteeksi, hän meni ulos ja alkoi ravistella miestä, joka oli hänelle velkaa pienen, mitättömän määrän, vaatien: "Maksa, mitä olet minulle velkaa!" Kun velallinen anoi mieheltä armoa, hän kieltäytyi ja heitti velallisen vankilaan. Miksi tämä mies oli niin tuomitseva? Miksi häneltä puuttui armoa?

Sen tähden, että hän ei ottanut huomioon omaa kelvottomuuttaan! Hän ei ymmärtänyt, miten toivoton hän oli, kuinka suunnattoman syntisiä hänen omat syntinsä olivat. Hän ei ottanut tosissaan vaaraa, jossa hän oli ollut - sitä, miten lähellä kuolemaa hän oli ollut - ennen kuin hänelle annettiin armo. Todellakin, kun isäntä sai selville, mitä tuo kiittämätön mies oli tehnyt toiselle velalliselle, hän heitti hänet vankilaan loppuiäkseen.

Kun minä työskentelin tämän sanoman parissa, Herra pysäytti minut ja sanoi: "David, unohdapa juuri nyt saarnasi. Minä tahdon puhua sinulle tuomitsevasta hengestäsi, sinun armottomuudestasi." Minä ajattelin: "Minunko, Herra? Minähän olen yksi Amerikan armollisimmista saarnaajista."

Mutta hän alkoi näyttää minulle uudestaan kaikkia niitä asioita, joita olin sanonut nuorille saarnaajille - asioita, joita olin terävästi tokaissut. Sitten hän muistutti minua kaikista niistä tunteettomista asioista, jotka olin sanonut ihmisille, jotka olivat epäonnistuneet, ihmisille, joiden kohdalla minä olin luovuttanut. Tuo istunto todellakin sai minut maan tasalle.

Minä itkin Herran edessä. Kun kysyin Jumalalta, miten se oli mahdollista, Hän vastasi: "Sinä olet unohtanut, mitä minä tein sinun puolestasi, sen ihmeellisen armon, jonka minä annoin sinulle. Kuinka monta kertaa minä kaivoin sinut esiin jostakin, mikä olisi voinut tuhota sinut? Sinä et olisi tässä ilman minun armoani!"

Rakkaani, sinun täytyy katsoa kuoppaa, jota sinä kaivoit omaan elämääsi - kuoppaa, jossa sinä olisit ilman Jumalan armoa - ennen kuin sinä voit osoittaa armoa jollekin toiselle. Vasta sitten voit sanoa: "Voi, Jumala, minä tiedän, mitä sinä teit minun puolestani. Ja sinä voit tehdä saman ystävälleni, joka elää synnissä. Kerran minä olin aivan yhtä paha sinun silmissäsi. Minä en voi tuomita tätä ystävää, koska sinä olit armollinen minulle!"

Tästä sinun täytyy aloittaa! Oletko sydämessäsi tarpeeksi rehellinen myöntääksesi: "Minä todella tahdon olla armollinen, rakastava, lempeä ja laupias. Mutta minun täytyy myöntää - minä en ole uskovaisista lempein. Minä en anna armoa niin kuin minun tulisi. Minä olen äkkipikainen ja teräväkielinen. Minulla on taipumus tuomita ihmiset liian nopeasti ja luovuttaa heidän kohdallaan liian helposti. Minä en ole niin lempeä kuin minun tulisi olla."

Rakas uskova, tämän saarnan tarkoitus ei ole lannistaa tai läksyttää sinua. Pikemminkin uskon, että minulla on toivon sana sinulle. Annahan, kun selitän sinulle miksi sinä et ehkä ole vielä päässyt sinne asti - miksi sinusta on niin vaikeaa olla se lempeä, laupias ja armahtava uskovainen, joka sinä haluat olla. Me löydämme ratkaisun Psalmista 119. Psalmintekijä ilmaisee tässä voimakkaasti: "Sinun armosi olkoon minun lohdutukseni, niin kuin sinä olet palvelijallesi luvannut" (Ps.119:76).

Tämä tarkoittaa, "Voi Herra, sinun Sanasi sanoo, että tietoisuuden siitä, että sinä olet armollinen ja täynnä myötätuntoa minua kohtaan, tulee lohduttaa minua. Anna minun saada lohdutusta tuosta suuresta totuudesta!" Jos sinä katsot hakuteoksesta sanoja "armollinen" ja "armo", niin löydät satoja merkityksiä.

Jumalan Sana hämmästyttää meitä lukuisilla lupauksilla Hänen suurenmoisesta laupeudestaan, armostaan ja säälistään. Hän tahtoo ilmaista meille, että Hän on armollinen, pitkämielinen, hidas vihastumaan meidän epäonnistumisistamme, heikkouksistamme ja kiusauksistamme.

Kaikki Jumalan lupaukset armosta on annettu meille lohdutukseksi koettelemuksissamme. Kun me petämme Jumalan, me ajattelemme, että Hän on vihainen meille ja valmis tuomitsemaan meidät. Mutta sen sijaan Hän tahtoo meidän tietävän: "Minä autan sinua selviämään. Tee vain parannus. En minä ole vihainen sinulle. Minä olen armollinen, täynnä laupeutta ja rakkautta sinua kohtaan. Tämä on sinulle lohdutukseksi!"

Kuinka lohduttavaa onkaan tietää, ettei Hänen armoaan koskaan oteta meiltä pois. Miten lohduttavaa on tietää, että kun me teemme syntiä tai epäonnistumme, Hänen armonsa ja rakkautensa meitä kohtaan kasvaa vain vahvemmaksi.

Kuitenkin, ellemme me saa lohdutusta siitä armosta, jota Jumala osoittaa meille, meillä ei ole mahdollisuutta antaa lohduttavaa armoa muille. Vasta kun me koemme Jumalan täydellisen armahtavaisuuden, syntyy myöskin ylitsevuotavainen armo jokaista lähimmäistämme kohtaan. Meistä tulee armahtavaisia ihmisiä, koska me elämme itse Jumalan armossa!

---

Tahdon osoittaa sinulle
erään tärkeän totuuden,
jonka Pyhä Henki tahtoisi
sinun ymmärtävän!

---

Aina, kun sinä osoitat armoa - joka kerta, kun sinä olet lempeä ja laupias toiselle uskovalle - sinä annat lohdutusta. Äskettäin eräs mies seurakunnastamme pysäytti minut kokouksen jälkeen. Hän sanoi: "Veli Wilkerson, minä tahdon kertoa sinulle miksi käyn tässä seurakunnassa. Äitini nukkui pois aivan äskettäin. Hän oli 90-vuotias. Neljän viimeisen vuoden ajan hän oli vuoteenoma, ja minä huolehdin hänestä.

"Siinä seurakunnassa, jossa minun oli tapana käydä, minun täytyi lähteä aikaisin joka sunnuntain kokouksesta mennäkseni hoitamaan häntä. Jonkin ajan kuluttua pastori kyllästyi siihen. Hän sanoi minulle koko seurakunnan edessä: 'Jos sinä aiot lähteä, niin mene nyt ennen kuin minä alan saarnata.'

"Täällä Times Square Church -seurakunnassa kukaan ei koskaan ole sanonut minulle sanaakaan siitä, että lähden pois aikaisin. Tämä saattaa tuntua pieneltä asialta, mutta minulle se on suuri asia. Täällä minun ei tarvinnut selittää jokaiselle, että minä olin menossa kotiin hoitamaan äitiäni."

Juuri tällä tavoin armoa tulee osoittaa - tavallisissa, jokapäiväisissä asioissa. Joskus armo voi olla vain hymy, tai käsivarsi toisen hartioilla. Se voi olla niin yksinkertaista kuin myötätuntoiset kasvot tai sana jollekin, joka kärsii. Mutta sinä et koskaan voi osoittaa armoa, jos alinomaa ajattelet: "Jumalan täytyy olla minulle vihainen. Minä lankean taas - minä vain tiedän sen. Minä olen sellainen ihminen!"

Sinä et voi riemuita Jumalan armosta ja rakkaudesta, jos aina ajattelet, että olet vain yhden askeleen päässä helvetistä. Kuinka sinä voit antaa lohdutusta muille, kun et ole itse vielä oppinut, kuinka saada lohdutusta Jumalan armosta sinua kohtaan?

"...että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat...jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi" (2.Kor. 1:4,6).

Tämä on pääsyy siihen, miksi niin monet kristityt eivät ole armollisia: Koska Jumalan armahtavaisuus heitä kohtaan ei ole koskaan lohduttanut heitä. He eivät tiedä, kuinka levätä Hänen armossaan. He ovat kuulleet, että Jumala on armollinen, ja he toivovat, että Hän on heille armollinen - mutta he eivät ole varmoja siitä.

Heillä ei ole lohduttavaa rauhaa! Mutta armahtavaiset kristityt ovat Herran lohduttajia. Ja he voivat osoittaa ja puhua armoa ja laupeutta, koska he ovat kokeneet Jumalan ihmeellisen armon heitä kohtaan.

Kun minä olen kasvotusten jonkun kanssa, joka on epäonnistunut, jonka menneisyys on paha ja hirvittävä, ja minun lihani saattaa haluta nuhdella tai torjua hänet, muistan miten armollinen Jumala on ollut minulle - kuinka Hän lohdutti minua rakkaudellaan ja myötätunnollaan, kun minä tarvitsin sitä.

Ja yhtäkkiä minä muistutan itseäni: Jeesus tuli etsimään sitä, mikä on kadonnut. Hänen armonsa on kaikille. Ei mikään tai kukaan ole mahdoton Jumalalle. Silloin minun sydämeni heltyy.

Minä voin katsoa tuota syntistä ja sanoa itsekseni: "Herra, minä en ollut parempi. Sinun silmissäsi minä olin aivan yhtä paha. Sinä annoit minulle anteeksi. Auta minua antamaan hänelle anteeksi!" Nyt minä voin toimia lohduttajana, tarjoten rakkautta ja hellää myötätuntoa - koska sen lohdutuksen kautta, jolla minua on lohdutettu, minä voin lohduttaa niitä, jotka myös tarvitsevat lohdutusta. Kristitty, et sinä tarvitse läksytystä, et arvostelua.

Sinun tarvitsee ainoastaan tutkia Jumalan sanaa, ja uskoa kaiken, mitä Hän on sanonut armostaan sinulle. Joten rauhoita levoton sielusi vakuuttaen sitä. Lohduttaudu Jumalan armollisuudessa sinua kohtaan - ja sinä vuodat ylitse tuota armoa toisia kohtaan!

---
Julkaisulupa World Challenge 'eltä, P.O. Box 260, Lindale, TX 75771, USA.