Markuksen evankeliumin 7. luvussa Jeesus tekee suuren ihmeen. Koko dramaattinen kertomus on kerrottu vain viidellä jakeella:

"Ja hän lähti jälleen Tyyron alueelta ja kulkien Siidonin kautta tuli Galilean järven ääreen Dekapolin alueen keskitse. Ja hänen tykönsä tuotiin kuuro, joka oli melkein mykkä, ja he pyysivät häntä panemaan kätensä hänen päälleen. Niin hän otti hänet erilleen kansasta, pisti sormensa hänen korviinsa, sylki ja koski hänen kieleensä ja katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: 'Effata', se on: aukene. Niin hänen korvansa aukenivat, ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi." (Mark. 7:31-35)

Kuvittele tilannetta. Kun Jeesus tuli Dekapoliin rannalle, Hänen luokseen tuotiin eräs mies, joka oli sekä kuuro että melkein mykkä. Mies pystyi puhumaan, mutta hänen puheestaan ei saanut selvää. Kristus otti miehen erilleen - pois kansanjoukon keskeltä. Seisoessaan tämän miehen edessä Hän pani sormensa omiin korviinsa. Sen jälkeen Jeesus sylkäisi ja kosketti omaa kieltään. Hän sanoi sanan. "Avaudu" - ja samassa mies kykeni kuulemaan ja puhumaan selkeästi.

Juuri ennen tätä tapahtumaa Jeesus oli samoin vapauttanut erään naisen tyttären, jossa oli saastainen henki. Vain sanomalla sanan Hän ajoi pahan hengen ulos tytöstä. Ihmettelen: miksi nämä kaksi ihmettä on Raamatussa? Ovatko ne vain kaksi lisäkuvausta Herran elämästä maan päällä?

Useimmat kristityt uskovat, että nämä kertomukset ovat Raamatussa siksi, koska ne ilmaisevat meille paljon. Niiden tarkoitus on näyttää Jumalan voimaa ja voittoa Saatanasta ja sairaudesta. Niiden tarkoituksena on myös todistaa Kristuksen jumaluudesta, näyttää toteen, että Hän oli Jumala lihassa. Vielä niiden tarkoitus on rohkaista uskoamme näyttämällä meille, että Jumala voi tehdä ihmeitä.

Uskon, että nämä kertomukset on kirjoitettu kaikista näistä syistä - ja monista muista. Jeesus sanoo meille, että jokainen Hänen sanomansa sana tuli Isältä. Hän ei sanonut tai tehnyt mitään omillaan vaan Isän johdatuksessa. Lisäksi jokainen Kristuksen elämän tapahtuma pitää sisällään oppitunnin meille, joille maailman loppuaika on tullut (Katso 1. Kor. 10:11).

Tämä ihme Markuksen evankeliumin 7. luvussa ei ole vain erään miehen parantaminen - miehen, joka eli vuosisatoja sitten. Tällä on erityinen merkitys meille tänään, kuten jokaisella kirjoitetulla tapahtumalla Jeesuksen elämästä. Kuten Kristuksen vertauksessa peltoon kätketystä aarteesta, meidän tulee kaivaa sen merkitys esiin.

---

Uskon, että tämä ihme ilmentää
mittaamatonta Kristuksen armoa ja sääliä
nykyiselle sukupolvelle.

---

Olen jonkin aikaa ollut hämmentynyt kysymyksistä, jotka liittyvät nykyiseen nuorten sukupolveen. Nämä polttavat kysymykset ovat yksinkertaisesti saattaneet minut ymmälleni. Kuitenkin uskon, että tämä ihmeellinen kertomus näyttää vastauksen moniin noihin kysymyksiin.

Ensiksi haluan kysyä kuka oli tämä mies, joka tuotiin Jeesuksen luo - "kuuro, joka oli melkein mykkä" (Mark. 7:32)? Hänen nimeään ei ole mainittu. Kuitenkin tiedän, ketä hän edustaa meille tänään. Hän on esimerkki niistä, joilla on "korvat, mutta eivät kuule" (Ps. 115:6). Tietenkin tämä jae viittaa hengelliseen tilaan. Se kuvaa hengellisen kuurouden tilaa, kykenemättömyyttä kuulla ja käsittää Jumalan totuutta.

Olen syvästi vaikuttunut, että tämä kuuro ja melkein mykkä mies on kuin tämän päivän nuorten enemmistö. Uskon, että tämä on erityisesti totta kristittyjen kotien lasten suhteen. Monet eivät vain näytä kykenevän kuulemaan ja sulattamaan Jumalan Sanaa. Tarkoitan ns. 'hyviä lapsia' he ovat vastuuntuntoisia, kuuliaisia, eivät juhlijoita. Koskaan sinä aikana, jona olen palvellut, en olen nähnyt tällaista välinpitämätöntä suhtautumista Jumalan asioihin kuin nykyisen sukupolven aikana.

Olen tavannut monia näistä hengellisesti kuuroista nuorista kaikkialla maailmassa. Olen vuosia kysynyt, miksi niin monet hyvät nuoret ihmiset, erityisesti rakastavien kristittyjen kasvattamat, voisivat pysyä passiivisina Jeesusta kohtaan. He ovat kuulleet tuomitsevia saarnoja, heille on opetettu rakkauden evankeliumia, mutta silti he ovat välinpitämättömiä.

Minua on syvästi vaivannut tämä tila joissakin lapsenlapsissani. He ovat kuulleet saarnojani, nähneet minun saarnaavan jumalallisin kyynelin ja Pyhän Hengen valtuuttamana. Mutta heissä ei ole näkynyt mitään näkyvää vastakaikua. Ajoittain olen ajatellut: "Ehkei tänään ole se päivä, jona Pyhä Henki sulattaisi heidän penseytensä, tuon passiivisuuden. Ehkä tulevaisuudessa näen jonkun kyynelen, joka jotenkin ilmentää, että Jumala on koskettanut tätä nuorta sydäntä."

Olen ihmetellyt: "Ovatko he kuuroja kuin kivet? Ovatko he kieltäneet Jumalan? Ovatko he sulkeneet korvansa niin, etteivät he voi kuulla?" Painin tällaisten ajatusten kanssa, koska tiedän heidän olevan hyviä lapsia, jotka eivät ole kieltäneet Jeesusta. Mutta heillä ei yksinkertaisesti ole intohimoa. Ja Kristus itse varoittaa, että hyvät ihmiset päätyvät helvettiin, jos he pysyvät haaleina (katso Ilm. 3.16).

Näen saman tilan monissa kristityissä aviomiehissä. He ovat hyviä miehiä, uskollisia aviopuolisoita, rakastavia isiä, vastuuntuntoisia huoltajia. Kun he tulevat seurakuntaan vaimojensa kanssa, tiedän näiden vaimojen rukoilevan: "Ehkä tänään hänen sydäntään kosketetaan". Mutta jälkeenpäin aviomies vain hymyilee ja sanoo: "Pidin siitä tänään. Tulen kanssasi uudelleen joskus." Nämä miehet eivät ole Kristuksen kieltäjiä. He eivät ole pahoja, aistillisia tai moraalittomia. Mutta jos he jatkavat vain ihaillen Kristusta, he ovat hukassa. Minulla on monia ystäviä, jotka ovat samanlaisia. He rakastavat minua sydämellisesti ja tekisivät puolestani mitä tahansa. He tulevat Times Squaren seurakuntaan sattumalta ja aina täydentävät sananjulistustani. Mutta Jumalan Sana ei koskaan vaikuta heihin. He voivat puhua Kristuksen kuolemasta, hautaamisesta ja ylösnousemuksesta, koska he ovat kuulleet niistä saarnattavan niistä yhä uudelleen. Mutta he ovat passiivisia. He jättävät Jumalan läsnäolon samanlaisina kuin tulivatkin: muuttumattomina.

Kerron teille: kaikilla sellaisilla ihmisillä on korvat, mutta he eivät kuitenkaan kuule. He ovat hengellisesti kuuroja.

---

On olemassa vain yksi toivo maailmassa
tälle miehelle puhua ja kuulla.

---

Kuuron ja puhevikaisen miehen ainoa toivo oli päästä Jeesuksen luo. Hänellä täytyi olla henkilökohtainen kohtaaminen Hänen kanssaan.

Sallikaa minun huomauttaa, että tämä mies ei ollut niiden kaltainen, joita Paavali kuvailee: "...vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin" (2. Tim. 4:3-4). Tällä miehellä ei myöskään ollut niin kuin Room. 11:.8: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen... korvat, etteivät he kuulisi...". Hän ei myöskään ollut niin kuin Apt. 28:27 kuvaa: ".. ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan..." Hän ei ollut myöskään Stefanuksen kivittäjien kaltainen, jotka "...tukkivat korvansa" (Apt. 7:57).

Tosiasia on, että tämä mies halusi kuulla. Hän halusi epätoivoisesti tulla parannetuksi. Kuitenkin luemme: "Ja hänen tykönsä tuotiin kuuro..." (Mark. 7:32, kursivointi minun). Tämä mies ei tullut Jeesuksen luo omin voimin. Hänet täytyi tuoda. Selvästi hänen täytyi tietää kuka Jeesus oli ja että Hänellä on voima parantaa. Lisäksi tämä mies tiesi, kuinka kommunikoida joko viittoen tai kirjoittaen. Hän pystyi menemään omin voimin minne halusi. Kuitenkaan hän ei koskaan yrittänyt tulla Jeesuksen luo itse. Hänet täytyi tuoda.

Keitä hänen tuojansa olivat? Voin vain spekuloida, että he olivat miehen perhe tai rakastavat ystävät, ihmisiä, jotka välittivät tarpeeksi tuodakseen hänet Jeesuksen luo. Uskon, että tämä näkymä sanoo paljon tilanteesta, jossa nuoret ihmisemme ovat tänään. He eivät voi mennä Jeesuksen luo itse. Heidän vanhempansa, ystäviensä tai seurakuntaperheensä täytyy tuoda hänet. Samalla tavalla kuin kuuron miehen vanhemmat myös meidän täytyy tuoda lapsemme ja rakkaamme Kristuksen luo. "Kuinka?", kysyt. Päivittäisen, uskovan rukouksen kautta.

Ajattele tätä. Oletetaan, että tämän kuuron miehen vanhemmat toivat hänet Jeesuksen luo. He tiesivät, kuinka paljon heidän poikansa tarvitse henkilökohtaista kohtaamista. Loppujen lopuksi he eivät voineet pyytää poikaansa kuulemaan. Olisi ollut hullua vedota häneen tai moittia häntä. Olisi myös ollut tylyä saada hänet tuntemaan itsensä tuomituksi, koska hän ei voinut tuoda sydämensä ajatuksia julki.

Kuitenkin monet kristityt vanhemmat, minä itse mukaan luettuna, voivat olla niin tylyjä omille lapsilleen monin eri tavoin. Kuinka? Harmistumme heihin, koska he eivät osaa kertoa, mikseivät he voi tulla Jeesuksen luokse. Emme voi käsittää, mikseivät he kykene pukemaan sanoiksi sydämensä itkua. Totuus on, että he ovat hengellisesti mykkiä.

En voi alkaa mittaamaan sitä, kuinka maailma on vaikuttanut nykyiseen sukupolveen. Nykypäivän nuoret ovat saaneet kestää enemmän kuin mikään menneistä sukupolvista. He ovat todistaneet kouluissa ampumisia. He ovat kärsineet Valkoisen Talon seksiskandaalista. He ovat nähneet huomattavien evankelistojen paljastuvan jumalattomiksi syntisiksi. Ja nyt he näkevät (taloudellisen) ahneuden ajamien himojen tyydyttämiseksi pettämisestä kiinnijääneitä yritysjohtajia. Onko mikään ihme, jos nuorisomme on hämmentynyt siitä, kuka ja missä Jumala on heidän elämässään.

Sillä ei ole merkitystä kuinka lapsemme tulivat tähän tilaan. On hyödytöntä yrittää arvioida miksi he ovat niin kuuroja Jumalan Sanalle, niin kykenemättömiä ilmaisemaan sydämensä itkua. Raamattukaan ei kerro meille, kuinka kuuro ja lähes mykkä mies tuli siihen tilaan, jossa hän oli. Sanaakaan ei sanota siitä, oliko hän syntynyt sellaisena. Sillä yksinkertaisesti ei ole merkitystä. Samalla tavalla kristittyjen vanhempien on tarkoituksetonta yrittää arvioida mitä he kenties ovat tehneet tai sanoneet väärin aiemmin lapsensa elämässä. Heidän ei pitäisi katsoa taakseen, ei arvailla, ei hakea syyllistä.

Tosiasia on, ettei kukaan kuuron lapsen vanhempi tai häntä rakastava voi neuvoa häntä kuulemaan. Et voi rakastaa mykkää henkilöä puhumaan selvästi. Se ei koskaan toimi. Ei ole myöskään pastoria, neuvonantajaa tai nuorisonohjaajaa, joka voisi saada lapsen vakuuttuneeksi kuulemaan totuutta. Heitä ei voi rakastaa siihen, tuomita siihen eikä neuvoa siihen. He ovat yksinkertaisesti kuuroja.

On vain yksi parannuskeino, yksi toivo lapsillemme ja rakkaillemme kuulla totuus. Se on henkilökohtainen kohtaaminen Jeesuksen itsensä kanssa. "Ja he pyysivät häntä panemaan kätensä hänen päälleen." (Mark. 7:32). Kreikankielen sana "pyytää" tässä merkitsee "pyytää hartaasti, rukoilla". Nämä vanhemmat rukoilivat Kristukselta: "Pyydän (hartaasti), Herra, kosketa poikaamme. Pane kätesi hänen päälleen."

---

Mikä oli ensimmäinen asia,
jonka Jeesus teki, kun tuo
mies tuotiin Hänen luokseen?

---

"Niin hän otti hänet erilleen kansasta" (Mark. 7:33). Kristus tiesi välittömästi, mitä tämä kuuro mies tahtoi. Hän kaipasi omaa kosketusta, omaa kokemusta. Hän ei voinut perustautua siihen, mitä toiset olivat löytäneet. Asian täytyi olla hänelle konkreettinen, tosi. Hän halusi Jeesuksen avaavan hänen korvansa ja vapauttamaan hänen kielensä - ja sen täytyi tapahtua heidän ollessaan kahden kesken.

Voit sanoa: "Et ymmärrä. Näin lapseni antavan sydämensä Kristukselle vuosia sitten. Hän polvistui Herran eteen ja rukoili. Sen jälkeen hän luopui, mutta hän tuli juosten takaisin Jeesuksen luo katuen. Hän on yhä hyvä, moraalinen ja kiltti, mutta hänestä on tullut haalea. Hän ei näytä välittävän Jumalan asioista. Mitä tapahtui? Miksei hän antaudu kokonaan? Mikä häntä pidättää täydestä antautumisesta?"

Vastaus on: hänellä ei ole ollut omaa kokemustaan Kristuksen kanssa. Hän tuli Jeesuksen luo isänsä kokemuksella, äitinsä kokemuksella, ystävän kokemuksella. Hän antautui jonkun toisen johdatettavaksi. Tai ehkä hän kuuli saarnaajan saarnaavan helvetillistä sanomaa ja hän pelästyneenä juoksi Jeesuksen luokse.

On lukemattomia syitä miksi kokemus ei kestänyt lapsellasi. Minun mielestäni hän ei ollut kohdannut Jeesusta itse. Hän voi tuntea totuuden tarkkailemalla Kristusta muiden elämässä. Mutta hän ei ole kokenut Jeesusta omakseen. Häntä ei ole otettu erilleen joukosta ja annettu hänen omaa kosketustaan. Ilmestyksen täytyy tulla yksin Herran kanssa.

Jos olet palvellut Jumalaa vuosia, salli minun kysyä: voitko katsoa taaksesi päivään tai aikaan, jolloin sinulla oli yliluonnollinen kohtaaminen Jeesuksen kanssa - jolloin Hän kosketti sinua ja sinä tiesit sen? Et saanut sitä kokemusta keneltäkään muulta. Sitä ei tiputettu sinuun kuullessasi jonkun saarnaavan siitä. Koit Kristuksen itse. Siksi olet luottavainen siitä, mitä sinulla on Hänen kanssaan.

Jeesus tiesi, että kuuro mies tarvitsi tällaista kohtaamista. Niinpä Hän puhui tälle miehelle tämän omalla kielellä: viittomalla. "(Hän) pisti sormensa hänen (omiin) korviinsa, sylki ja koski hänen kieleensä" (7:33). Kuvittelen Jeesuksen panevan sormensa omiin korviinsa osoittaen kuurolle miehelle ääntäen selvästi: "Avaan korvasi". Sen jälkeen pisti esiin kielensä, kosketti sitä ja sylkäisi (luultavasti, koska mykkä mies ei osaa sylkeä). Hän osoitti: "Leikkaan kieltäsi kiinni pitävän jänteen. Tulet olemaan niin kuin muutkin."

Voitko kuvitella, mitä tämän kuuron miehen mieleen tuli? Hänen täytyi ajatella: "Hän puhuu minun kieltäni. Hän ei odota minun ymmärtävän Häntä. Hän haluaa minun tietävän, että Hän ymmärtää minua! Hän myös otti minut erilleen niin etten hämmentyisi. Hän tietää, kuinka arka olen eikä Hän tahdo julkista näytöstä."

"Hän ei epäile eikä syytä minua. Hän tietää täsmälleen, minkä läpi olen käymässä. Hän tietää, etten ole kieltänyt Häntä. Hän tietää, että haluan kuulla Hänen äänensä ja puhua Hänelle. Hän tietää, että sydämeni haluaa ylistää Häntä. Mutta en osaa tehdä mitään näistä asioista, ellen saa vastaanottaa Hänen ihmeellistä kosketustaan. Hänen täytyy tietää, että haluan tätä."

Vapahtajamme osoittaa samanlaista sääliä pelastumattomia rakkaitamme kohtaan. Hän ei halua tehdä kenestäkään näytöstä. Ajattele, kuinka kärsivällinen ja huolehtiva Hän oli Saul Tarsolaisen kanssa. Tämä hyvin tunnettu mies oli määrätty saamaan ihmeellisen kohtaamisen Jeesuksen kanssa. Kristus olisi voinut tulla hänen luokseen milloin tahansa. Hän olisi voinut iskeä Saulin maahan kun Stefanus kivitettiin kansanjoukon keskellä. Hän olisi voinut tehdä Saulin kääntymyksestä esimerkin. Mutta Hän ei tehnyt sitä.

Sen sijaan Jeesus odotti, kunnes Saul oli tosiasiallisesti yksin autiomaassa ratsastaen hevosellaan, "erilleen otettuna kansasta". Juuri siellä Hän tuli Saulin luokse koskettaen häntä yliluonnollisesti. Ja Saul - Paavaliksi uudelleen nimettynä - kertasi vuosia tuon päivän tapahtumaa.

Sinun ei tarvitse mennä kirkon käytävälle kohdataksesi Jeesuksen. Hänen paras työnsä tehdään salassa. Siksi Hän kertoo meille: "Kun rukoilet, mene kammioosi, salaiseen paikkaan, pois kansanjoukkojen keskeltä. Sitten etsi minua yksityisesti. Tulen palkitsemaan sinut avoimesti."

---

Ollessaan yksin tämän miehen kanssa
Jeesus tekee jotakin hyvin epätavallista.

---

"Ja katsahti ylös taivaaseen, huokasi.." (Mark. 7:34). Sana 'huokaista' tässä merkitsee kuuluva voihkaisu. Ilmeisesti Jeesus irvisti ja voihkaisu tuli Hänen sydämestään. Tietenkään mies ei voinut kuulla sitä, koska hän oli kuuro. Mutta mitä tämä voihkaisu merkitsee?

Olen lukenut monia kommentaareja tästä tapahtumasta. Kuitenkaan mikään niistä ei todista sitä, minkä uskon Jumalan Hengen kertovan minulle. Olen vakuuttunut siitä, että Jeesus katsoi taivaaseen ja keskusteli Isän kanssa. Hän itki hiljaa sielussaan kahden asian vuoksi. Ensiksi hän itki jostakin, jonka vain Hän näki tässä miehessä. Toiseksi Hän itki jostakin, jonka Hän näkee tänään ja joka on niin monen ihmisen sydämessä lukittuna - erityistesti nuorten.

Mitä Jeesus näki sekä silloin että nyt? Mitä Hän kuuli sekä tämän kuuron miehen sydämestä ja niin monien sydämistä tänään? HÄN KUULI ÄÄNETTÖMÄN ITKUN. Se oli sydämen itku, pullotettu, kyvytön tulemaan ilmaistuksi. Nyt Kristus itse voihkaisi itkien sen, mitä ei voinut lausua. Hän antoi äänen kaikkiin niiden itkuihin, jotka eivät osaa.

Ajattele niitä monia öitä, joina tämä kuuro mies itki itsensä uneen, koska kukaan ei ymmärtänyt häntä. Eivät edes hänen isänsä tai äitinsä voineet kertoa, mitä hän puhui. Kuinka usein hän yritti selittää, miltä hänestä tuntui, mutta kaikki mitä tuli ulos oli tuskallisia, kömpelöitä ääniä. Hänen täytyi ajatella: "Jos vain voisin puhua, edes kerran. Jos kieleni vapautettaisiin vain minuutiksi. Voisin kertoa jollekulle, mitä sydämessäni on. Voisin huutaa: 'En ole puu-ukko, en ole kirouksen alainen. En ole Jumalaa paossa. Olen vain hämmentynyt. Minulla on ongelmia, mutta kukaan ei voi kuulla niitä.'"

Kuitenkin Jeesus kuuli tämän turhautuneen miehen sydämen ajatukset. Hän ymmärtää jokaisen sisäisen voihkaisun, jota ei pysty lausumaan. Raamattu sanoo, että Herraamme koskettaa heikkoutemme tunteet. Ja Hän tunsi tämän miehen kuurouden ja mykkyyden aiheuttaman tuskan.

Uskon, että Kristus ilmaisi Isän tuskan jokaisesta äänettömästä sydämen itkusta. Hän oli Jumala lihassa, voihkaisten jokaiseen sydämen itkuun, jota ei voi ääntää: "Mikä minussa on vikana? En ole hulluna Jumalaan. Ja tiedän, että Jeesus on todellinen. Rakastan Häntä ja haluan palvella Häntä. Mutta olen hämmentynyt. Miksen voi puhua siitä, mikä suljettu sydämeeni?"

Minulla on yksitoista lastenlasta ja rukoilen päivittäin heidän jokaisen puolesta. Juuri nyt rukoilen ahkerasti tiettyjen puolesta tuoden heitä Jeesuksen luo esirukouksen kautta. He ovat hyviä, tottelevaisia lapsia, joilla on rakastavat vanhemmat. He kaikki tunnustavat Jeesuksen ja he ovat helläsydämisiä. Kuitenkin näen heissä passiivisuutta.

Jonkin aikaa sitten olen keskustellut pitkään heidän jokaisen kanssa yksin. Kerron heille: "Tiedät, että rukoilen puolestasi. Tiedät, että myös vanhempasi rukoilevat. Tiedämme, kuinka paljon rakastat Herraa syvällä sydämessäsi. Mutta miksi olet niin passiivinen? En koskaan kuule sinun puhuvan Jumalan asioista. En tiedä luetko Raamattua tai rukoiletko päivittäin. Voisitko kertoa minulle, mitä on sydämessäsi. Vaivaako jokin sinua?"

Aluksi he kohauttavat olkapäitään. Sitten he kertovat minulle: "En tiedä, isoisä. En ole hulluna Jumalaan. Olen vain hämmentynyt. En usko, että pystyn sitä selittämään."

Menen pois mykistyneenä. Minun täytyy kysyä Jumalalta: "Mitä tämä on? Kuulen itkun, sekaisen äänen, kaipuun. Mutta he eivät voi ääntää sitä minulle. He näyttävät haluavan kertoa minulle jotakin, mutta eivät kykene."

Olen vakuuttunut siitä, että lukuisat muut nuoret ihmiset ovat samassa tilassa. Jos he eivät kykene selittämään itkuaan, se saattaa kuulostaa tältä: "Olen nähnyt niin paljon tekopyhyyttä seurakunnassa. Nyt näen sitä liike-elämässä, kouluissa, kaikkialla. Minulla on ongelmia tyttöystäväni kanssa, ongelmia ystävieni kanssa. Kaikki kaatuu päälleni. Mutta en voi puhua kenenkään kanssa. Vanhempani ovat avoimia, mutta en näytä pystyvän tuomaan sitä ulos."

Emme kuule tätä itkua. Kukaan ihminen ei voi kuulla. Emme voi myöskään odottaa ymmärtävämme sitä. Mitä sitten voimme tehdä? Tiedämme, ettei läheinenkään kahdenkeskinen keskustelu paranna kuuroja korvia. Uskon, että meillä on vain yksi vaihtoehto:

---

Meidän täytyy tuoda rakkaamme
Jeesuksen luo - polvillamme.

---

Meidän täytyy pyytää Kristusta antamaan heille heidän oma kokemuksensa. Meidän täytyy tuoda heidät Jeesuksen luo aivan kuten kuuron miehen vanhemmat tekivät, jotta he voivat saada oman kosketuksensa: "..ja he pyysivät häntä panemaan kätensä hänen päälleen" (Mark. 7:32). Meidän tulee rukoilla: "Herra, vie heidät yksinäisyyteen. Lähetä Pyhä Henkesi tavoittamaan ja liikuttamaan heidän sydämiään. Ilmaise itsesi heille. Anna heille heidän oma kokemuksensa."

Jonkin aikaa sitten eräs nuori mies tuli eteen rukouspalvelun aikana. Hän oli järkyttynyt ja itki. Hän kertoi minulle, että hän oli Washingtonin osavaltiosta ja aiemmin tuona iltana hän oli tullut tilaisuuteemme sattumalta. Hän oli lähtenyt ja mennyt konserttiin, mutta hän oli tuosta tapahtumasta tullut pois. Sitten hän oli tullut takaisin seurakuntaamme ja hän halusi, että hänen puolestaan rukoiltaisiin. "Ovatko vanhempasi kristittyjä", kysyin. "Kyllä, herra. He rukoilevat puolestani."

Kysyn sinulta: oliko se jokin 'sattuma', että tämä nuori mies tuli seurakuntaamme? Tuskin. Hänellä oli hänen oma kohtaamisensa Kristuksen kanssa. Kukaan ei työntänyt tai pyytänyt häntä. Kuitenkin epäilemättä häntä tuotiin Jeesuksen luokse. Kuinka? Olen vakuuttunut siitä, että se tapahtui hänen vanhempiensa hartaiden rukousten kautta.

"Ja katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: 'Effata', se on: aukene. Niin hänen korvansa aukenivat ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi" (Mark. 7:34-35).

Jeesus teki yksityisen ihmeen tälle miehelle. Ensimmäinen ääni, jonka kuuro mies kuuli, oli Kristuksen. Varmasti Jeesus puhui hänelle koettaakseen, että hän kuuli. Voi kuinka tuon miehen täytyikään puhua. Hänen suustaan suorastaan kaatui vuosien sidotut tunteet. Nyt hän pystyi ilmaisemaan sen sisäisen itkun, jolla ei ollut ennen ollut ääntä.

Kuvittelen hänen käyvän Herran käsivarsille itkien: "Jeesus, sinä kuulit itkuni äänen" (ks. Ps. 5:2). Tarkastele 5. psalmin kipeyttä ja voimaa tälle parannetulle miehelle: "Ota korviisi minun sanani, Herra, huomaa huokaukseni. Kuuntele huutoni ääntä, minun kuninkaani ja Jumalani, sillä sinua minä rukoilen" (5:2-3). Rakkaus, joka tällä miehellä oli nyt Jeesusta kohtaan, oli hänen omaansa. Hänellä oli ollut kohtaaminen Herran kanssa.

Rakkaani, kun rukoilet rakkaidesi puolesta, pidä mielessäsi Jeesuksen voihkaisu heidän vuokseen. Hän ei huokaillut vain erään miehen tähden Dekapoliissa. Hän vuodatti kyyneleitä lastesi, pelastumattomien rakkaidesi - ja minun - tukahduttamien sisäisten itkujen tähden. Ehkä sinun täytyy muuttaa tapaa, jolla rukoilet heidän puolestaan. Pyydä, että Pyhä Henki menee heidän perässään, tavoittelee ja vetää heitä, liikuttaa ja herättää heitä tuoreeseen kaipuuseen Jeesuksen puoleen:

"Herra, vie lapseni, pelastumaton rakkaani erilleen kansanjoukoista. Eristä heidät olemaan yksin Sinun kanssasi. Anna heille Sinun kosketuksesi. Anna heille oma, henkilökohtainen herääminen. Suo sen olla syvä, ihmeellinen kokemus Sinun kanssasi."

Minun täytyy päättää tähän varoitukseen: Oletko hengellisesti kuuro Jumalan Sanalle? Oletko vaiti, kykenemätön puhumaan läheisesti Jeesuksesta? Silloin sinulla ei ole puolustettavaa. Tiedät, kuinka mennä Jeesuksen luo. Tiedät, että Hän kuulee itkusi. Hän odottaa sinua yksinäisyyteen Hänen kanssaan. Nyt on aika lähestyä Häntä, niin Hän voi lähestyä sinua (ks. 4:8).

Luukkaan evankeliumin 18. luvussa luemme miehestä, joka meni pyhäkköön rukoilemaan. Hän seisoi taampana, erillään joukosta. Hän oli niin epätoivoinen, että ainoa minkä hän pystyi tekemään, oli katsoa alas ja lyömään rintaansa (ks. Luuk. 18:13). Hän käytti merkkikieltä sanoen: "Herra, kuule sydämeni itku. Olen väsynyt tyhjyyteeni. Minun täytyy kohdata Sinut. Haluan tietää kuka olet minulle. Sinä yksin ymmärrät, mitä on sydämessäni. Ja vain Sinä tiedät, minkä läpi olen käymässä. En voi rukoilla, koska olen aivan sidottu. Tarvitsen kosketustasi, Jeesus. Armahda minua syntistä" (ks. 18:13).

Kristus sanoi hänestä: "Tämä (mies) meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; ... mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään" (18:14). Olkoon näin myös sinun kohdallasi.

---
Julkaisulupa World Challenge 'eltä, P.O. Box 260, Lindale, TX 75771, USA.